Sivun toiminnot
Arabikevät uudistanut EU:n naapuruuspolitiikkaa
Arabikevään vallankumoukset ovat herättäneet EU:ssa halun tukea taloudellisesti hanakammin naapurimaidensa demokratiakehitystä. Kuohunnan kevät on uudistanut myös EU:n naapuruuspolitiikkaa, jonka uusi strategia julkaistiin viime viikolla. Strategian mukaan tukea ehdollistetaan yhä enemmän: mitä nopeampi demokraattinen kehitys sitä enemmän tukea luvataan antaa.
Komissio julkisti vastikään uuden visionsa unionin naapuruuspolitiikasta (A new response to a changing Neighbourhood), jonka mukaan EU:n naapurimaita aiotaan tukea taloudellisesti tuntuvasti enemmän. Rahaa luvataan seuraavalle kolmelle vuodelle 1,24 miljardia euroa jo luvatun 2,5 miljardin euron lisäksi. Rahoittajatahoja ovat Euroopan investointipankki, Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankki sekä yksittäiset jäsenmaat ja kahdenväliset kumppanuussuhteet.
Apua halutaan ehdollistaa siten, että naapuruuspolitiikkaa tulevat ohjaamaan yhä voimakkaammin unionin yhteiset arvot – ei vain maantiede, kiteyttää EU:n laajentumisesta ja naapuruuspolitiikasta vastaava komissaari Stefan Füle.
Mitä paremmin naapurimaiden politiikka vastaa unionin keskeisiä arvoja, kuten demokratiaa ja ihmisoikeuksia, sitä enemmän tukea luvataan antaa. Avun kohteita ovat erityisesti kansalaisyhteiskunnan toimijat ja järjestöt sekä muut ruohonjuuritason toimijat kuten ammattijärjestöt.
EUobserverin mukaan naapurimaiden politiikasta ja hallinnon käytännöistä halutaan enemmän EU-instituutioiden kaltaisia, jolloin myös yhteistyö naapurimaiden kanssa helpottuisi.
Välimeren yhteistyö keskiössä
Naapuruuspolitiikka omana politiikanalanaan perustettiin EU:ssa seitsemän vuotta sitten. Naapurimaiksi lasketaan unionin eteläiset naapurit Pohjois-Afrikassa, Lähi-itä sekä itäiset naapurimme entisen Neuvostoliiton alueelta eli yhteensä kuusitoista valtiota.
Pian perustamisen jälkeen naapuruuspolitiikka jakaantui jyrkästi kahtia: Ranskan johtamaan Välimeren naapuruuspolitiikkaan (Union for Mediterranean UfM) sekä Ruotsin ja Puolan johtamaan itäiseen naapuruuspolitiikkaan (Eastern Partnership).
Arabikevään demokratia-aalto on herättänyt tarpeen uudistaa erityisesti Välimeren naapuruuspolitiikkaa. Yhteistyössä tulisi strategian mukaan keskittyä konkreettisiin ja käytännöllisiin ratkaisuihin, kuten esimerkiksi työpaikkojen luomiseen ja liikkuvuuden helpottamiseen. Lähi-idän rauhan kaltaiset vaikeasti ratkaistavat ongelmat tulisi jättää syrjään. Itäisen naapurimaiden avustaminen ja yhteistyön kehittäminen ovat uudessa strategiassa puolestaan marginaalissa.
Euroopan kansanpuolueen (EPP) europarlamentaarikot ovat esittäneet vastalauseensa strategialle. Niin kutsutussa ”non-paper” julkilausumassa he tunnustavat naapuruuspolitiikan uudistamistarpeen, mutta peräänkuuluttavat, ettei itäistä kumppanuutta tulisi sivuuttaa.
Yhteistyön edistämiseksi tarvittaisiin nyt kipeästi kaikkien EU-maiden yhtenäistä linjaa. Esimerkiksi liikkuvuuden edistäminen ja yhtenäisen työllisyyspolitiikan luominen vaatisivat myös yhtenäistä avointa siirtolaisuuspolitiikkaa.
Euroopassa vallitsevan taloudellisen taantuman ja rajojen tiukentamiskeskustelun lomassa, on yhteistyön luominen tällä hetkellä hyvin haasteellista, huomioi saksalainen vihreä europarlamentaarikko Franziska Brantner.
Esimerkiksi maahanmuuttopolitiikka on viime aikoina aiheuttanut enemmänkin kiistoja, ja osa maista on halunnut päinvastoin sulkea rajojaan siirtolaisliikkeiden keskellä.
Lisäksi Brantner huomauttaa, että demokratian soveltaminen käytäntöön ja toteutumisen mittaaminen on vaikeaa. Millä kriteereillä demokratiaa mitataan ja mitä tapahtuu, jos toivotut ehdot eivät täyty? Miten tällöin voidaan edistää sosiaalista oikeudenmukaisuutta?
More for more eli ”mitä enemmän toivottua kehitystä, sitä enemmän tukea” -ajattelun rinnalle tulisi Branterin mukaan tuoda myös Less for less –käytäntö. Eli jos demokraattinen kehitys ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus eivät toteudu, on löydettävä toimivia keinoja vaikuttaa myös tähän.