Sivun toiminnot

Bill Gates: EU:n pysyttävä kehitysaputavoitteissaan

gates-piebalgs.jpg
Bill Gates tapaa kehitysyhteistyökomissaari Andris Piebalgsin. Kuva: Euroopan komissio
Bill Gates tapaa kehitysyhteistyökomissaari Andris Piebalgsin. Kuva: Euroopan komissio

EU:n tulee pysyä tavoitteessaan nostaa kehitysapunsa 0,7 prosenttiin bruttokansantulosta, sanoi Bill Gates Euroopan parlamentin kehitysyhteistyövaliokunnan kokouksessa. Gatesin mukaan EU:lla on vahva rooli maailman kehitysyhteistyön suunnannäyttäjänä. Järjestöt puolestaan kritisoivat talouskasvun ylikorostamista EU:n kehitysyhteistyössä.

Ohjelmistojätti Microsoftin perustaja ja monimiljonääri Bill Gates kertoi käyttävänsä EU:ta usein esimerkkinä pyrkiessään vaikuttamaan Kiinan ja Yhdysvaltain johtajiin kehitysavun nostamiseksi.

Bill & Melinda Gates -säätiötä edustanut Gates puhui Euroopan parlamentin kehitysyhteistyövaliokunnalle 24. tammikuuta. Kokouksessa hahmoteltiin tulevaa kehitysapua vuosien 2014-2020 rahoituskehyksessä. Gates kiitteli erityisesti parlamentin vakaumusta kehitysavun tavoitteiden säilyttämisessä.

Gatesin mukaan EU:lla on johtavana kehitysavun antajana ratkaiseva ja esimerkillinen rooli kehitysaputavoitteiden saavuttamisessa. Gates esitteli konkreettisia esimerkkejä kehitysavun saavutuksista viimeisen 50 vuoden ajalta muun muassa terveyssektorilla.  Terveyssektorin lisäksi Gatesin säätiö haluaa tukea kehittyvien maiden maataloutta. ”Jos voimme auttaa viljelijöitä lisäämään tuottavuutta, emme ainoastaan auta heitä, vaan vastaamme myös siihen haasteeseen, että maailma tarvitsee lisää ruokaa”, Gates sanoi.

Parlamentin istunnossa Gatesin puhe nostatti  kiittelyn lisäksi myös kritiikkiä. Ranskan vihreitä edustava parlamentaarikko Catherine Grèze herätteli keskustelua Gatesien säätiön yhteyksistä bioteknologiayhtiö Monsantoon, joka pyrkii tuomaan geenimuunneltuja tuotteita omasta tuotannostaan huolissaan olevien, geenimanipulaatiota vastustavien Afrikan valtioiden markkinoille. Gatesin vastauksen mukaan Monsanto pyrkii kehittelemään kuivuutta sietävää maissia, joka hyödyttäisi toteutuessaan tuhansia ihmisiä.

Gatesin yleinen viesti kehitysavun suuntaamisesta talouskasvun vauhdittamiseksi on linjassa EU:n kehityspolitiikan uusien tavoitteiden kanssa. EU julkistaa 27. tammikuuta kymmenvuotissuunnitelman kaupan ja kehitysavun kohdentamisesta. Useat järjestöt ovat arvostelleet EU:ta erityisesti keskitason maiden sosiaalisen ja taloudellisen epätasa-arvon unohtamisesta. EU ei voi kohdistaa apuaan pelkästään makrotaloudellisten tilastojen pohjalta, sillä ne eivät anna todellista kuvaa köyhyydestä, huomautti Elise Vanormelingen CONCORDista European Voice -julkaisulle.

Lue lisää:



 

Tapahtumat
Kaikki tulevat tapahtumat
Kehyksen koulutukset
Kaikki tulevat tapahtumat
Avoimet rahoitushaut
Kaikki tulevat tapahtumat
Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...