Komissio: koordinoidumpaa ja tehokkaampaa budjettitukea
Komissio julkisti viime viikolla budjettituen uudistamista käsittelevän tiedonannon, johon liittyen järjestettiin julkinen konsultaatio vuoden alussa. Budjettituen jakoperusteissa tullaan jatkossa painottamaan vahvemmin hyvän hallinnon ja demokraattisen kehityksen periaatteita. Tavoitteena on entistä koordinoidumpi, läpinäkyvämpi ja tehokkaampi apuinstrumentti.
EU:n kehitysavun haasteena on ollut tiettyjen jäsenmaiden pyrkimys oman toiminnan näkyvyyden kasvattamiseen ja haluttomuus EU:n yhteisiä toimia kohtaan. Komission esitys uusista budjettituen periaatteista tulee vaatimaan monilta jäsenmailta asennemuutosta apumuotoon liittyen. Komissio onkin nyt ottamassa vahvan roolin budjettituen merkityksen kasvattajana ja tehokkaammin koordinoidun EU:n avun edistäjänä. Käytännössä EU:n ja jäsenmaiden tulisi hyödyntää enemmän sellaisia apuinstrumentteja, jotka mahdollistavat yhteiset toimet ja toteutuisivat vain yhden EU:n ja kumppanimaan välisen sopimuksen alla.
Merkittävä osa EU:n kehitysavusta on jo kanavoitu budjettituen kautta. Budjettituki koostuu suorista rahansiirroista kohdemaiden budjetteihin, mutta sisältää myös vahvaa maiden välistä politiikkadialogia ja toiminnan arviointia ja ennustettavuutta painottavan osan. Tiedonannossa komissio ehdottaa, että edellisiä tulisi vahvistaa entistä enemmän tehokkaamman budjettituen käytön avulla. On tärkeää, että budjettituesta muodostuu kokonaisvaltainen apuinstrumentti, joka on paljon muuta kuin rahansiirto tililtä toiselle.
Komissio ehdottaa budjettituen jakamista kolmeen temaattiseen sektoriin, jotka olisivat hyvää hallintoa ja demokratiaa painottava osa, samoja periaatteita noudattava vain yhdelle alueelle kohdistuva sektorituki ja tilannekohtaisesti heikoille valtioille jaettava valtionrakennukseen kohdistuva tuki.
Tiedonanto linjaa budjettituen pitkän aikavälin tavoitteiksi valtioiden apuriippuvuuden vähentämisen, korruption vastaisen työn sekä omien taloudellisten resurssien vahvistamisen.
Lue lisää