Sivun toiminnot

Durbanin ilmastokokouksen toiselta viikolta odotetaan ratkaisuja

kuva1.jpg
Kehittyvien maiden kannalta on tärkeää, että ilmastorahoitus ja kehitysrahoitus eivät ole päällekkäisiä, vaan tukevat toisiaan. Muuten sekä ilmasto-, että kehitystavoitteet ovat vaarassa. Kuva: Europe Aid.
Kehittyvien maiden kannalta on tärkeää, että ilmastorahoitus ja kehitysrahoitus eivät ole päällekkäisiä, vaan tukevat toisiaan. Muuten sekä ilmasto-, että kehitystavoitteet ovat vaarassa. Kuva: Europe Aid.

YK:n kansainvälinen ilmastokokous järjestetään Etelä-Afrikan Durbanissa 29.11-9.12.2011. Kokouksessa pyritään löytämään ratkaisu globaalin ilmastopolitiikan tärkeimmälle kysymykselle: globaalin, kunnianhimoisen ja laillisesti sitovan ilmastosopimuksen saavuttamiselle.

Ensimmäisen viikon neuvottelujen jälkeen on aika siirtyä valmistelutyöstä poliittisiin kysymyksiin. Järjestöt odottavat erityisesti EU:lta ja muista suurilta päästöjen tuottajilta konkreettisia sitoumuksia ja kunnianhimoa ilmastokriisin ratkaisemiseksi.

Durbanin kokouksen ydinkysymyksiä ovat Kioton toisen kauden neuvottelut. On tärkeää, että teollisuusmaiden päästövähennystavoitteet on jatkossakin sidottu globaaliin ja laillisesti sitovaan sopimukseen. Lisäksi nykyiset päästövähennyslupaukset eivät ole riittäviä. Jotta globaalit päästöt saataisiin laskuun vuoteen 2015 mennessä, vaaditaan nykyistä huomattavasti tiukempia päästövähennyksiä. On tärkeää, että leikkaukset toteutetaan oikeudenmukaisesti: teollisuusmaiden on kannettava päävastuu ja köyhimpien maiden tavoitteiden tulee perustua vapaaehtoisuuteen. Tämä tulee kuitenkin olemaan vaikea kysymys neuvotteluissa erityisesti kasvavien teollisuusmaiden kuten Kiinan ja Intian osalta.

Kolmas ydinkysymys liittyy ilmastotoimien riittävään rahoitukseen. Monet EU-maat Suomi mukaan lukien ovat kattaneet ilmastorahoituksen kehitysyhteistyövaroista. Tämä ei kuitenkaan ole pitkällä aikavälillä kestävä ratkaisu niin ilmastokysymyksen kuin köyhyydenvähentämisen näkökulmasta. EU:lta ja Suomelta odotetaankin ehdotusta oikeudenmukaisesta julkisesta rahoitusosuudestaan vuodesta 2013 eteenpäin.

Ensimmäisen viikon tuloksena on virkamiesten neuvottelema teksti, jonka pohjalta parhaillaan Etelä-Afrikkaan saapuvat ministerit aloittavat neuvottelunsa. ”EU:n maine on nyt vaakalaudalla. Emme voi vaatia muilta päästövähennyksiä mikäli emme ole itse valmiita näyttämään esimerkkiä tukemalla Kioton jatkoa”, muistuttaa WWF:n ilmastovastaava Hanna-Liisa Kangas.

EU:n ilmastodelegaatio keskittyy tällä hetkellä saamaan muut suuret toimijat mukaan sitovaan ilmastosopimukseen. EU on monin tavoin kahden tulen välissä. Sekä Kiina että Yhdysvallat ovat olleet vastahakoisia neuvotteluissa ja samaan aikaan kehitysmaat kokevat tulevansa kohdelluksi epäreilusti. EU:n esitys sitouttaisi kaikki suuret teollisuusmaat sitovaan sopimukseen vuodesta 2015. EU:n onkin näytettävä selkeää johtajuutta ja astuttava esiin, jotta kokous pystyisi saavuttamaan tavoitteensa.

Järjestöt varoittavat, että ilmastonmuutoksen inhimilliset ja taloudelliset riskit kasvavat sitä suuremmiksi, mitä pidempään kansainvälisen ilmastosopimuksen solmiminen kestää. YK:n ilmastokokous järjestetään nyt toista kertaa Afrikan mantereella, jossa ilmastonmuutoksen vaikutukset tuntuvat kovimmin.
 

Lue lisää:

 

Tapahtumat
Kaikki tulevat tapahtumat
Kehyksen koulutukset
Kaikki tulevat tapahtumat
Avoimet rahoitushaut
Kaikki tulevat tapahtumat
Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...