Egyptin tie on vasta alussa
Hosni Mubarak erosi massiivisten mielenosoitusten jälkeen Egyptin presidentin tehtävistä 11. helmikuuta. EU:ssa eron uskotaan johtavan Egyptin demokraattiseen kehitykseen. Pohjois-Afrikassa mielenosoitukset jatkuvat edelleen, nyt esimerkiksi Libyassa. EU:ta on syytetty epäjohdonmukaisesta politiikasta Pohjois-Afrikassa. Nyt politiikkaan kaivataan muutosta.
EU:n ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja Catherine Ashton, komission puheenjohtaja José Manuel Barroso sekä neuvoston puheenjohtaja Herman van Rompuy antoivat Mubarakin erottua yhteisen julkilausuman. Sen mukaan Mubarak osoitti erollaan kuunnelleensa Egyptin kansan ääntä ja avanneensa näin tien nopeammille ja syvemmille muutoksille.
”Tämä on vasta alku pitkälle tielle, joka johtaa pysyvään muutokseen. On erittäin tärkeää huolella vaalia ja suojella saatuja vapaiden kukkia”, totesi myös parlamentin puheenjohtaja Jerzy Buzek.
EU:n on osoitettava sitoumuksensa
Onnistuneet vallanvaihdokset Egyptissä ja Tunisiassa ovat sytyttäneet monien muiden arabimaiden kansalaisissa toivon muutoksesta. Haaveet demokratiasta ja ihmisoikeuksien kunnioittamisesta nostavat päätään esimerkiksi Libyassa.
Euroopan unioni arvioi uudelleen suuntautumistaan alueella. EU:ta on aiemmin kritisoitu sellaisen politiikan harjoittamisesta, joka on tukenut alueen itsevaltaisten hallitsijoiden valtaa. Joidenkin mielestä Euroopan maat ovat jo menettäneet uskottavuutensa Pohjois-Afrikassa epäjohdonmukaisella ulkopolitiikallaan. Monet oppositioita nyt kannattavista EU-maista tukivat aiemmin alueen yksinvaltaisia hallitsijoita.
”On erittäin tärkeää, että EU:n tuleva politiikka ja sen täytäntöönpano tukevat siirtymistä kohti alueen ihmisten todelliset tarpeet ja toiveet huomioivaa demokratiaa. Ihmisoikeuksien kunnioittaminen, tasa-arvon ja demokratian edistäminen sekä oikeusvaltioperiaatteen noudattaminen eli Euro-Välimeri-kumppanuuden periaatteet ja arvot ovat erittäin tärkeitä. EU:n on osoitettava sitoutumisensa solidaarisuuteen ja köyhyyden poistamiseen”, sanoi Ziad Abdel Samad, ANND:n (Arab NGO Network for Development) johtaja.