EU ja UNEP yhdistävät voimansa kestävän kehityksen hyväksi
Euroopan unioni ja YK:n ympäristöohjelma (UNEP) solmivat yhteistyösopimuksen, jolla pyritään edistämään kestävää kehitystä. Samaan aikaan Euroopan komissio on avannut kaksi ympäristöön liittyvää avointa konsultaatiota.
EU:n ja UNEP:in välinen yhteistyösopimus allekirjoitettiin 23. helmikuuta. Uuden strategisen lähestymistavan tavoitteena on esimerkiksi auttaa kehittyviä maita ehkäisemään ympäristön pilaantumista, ympäristön monimuotoisuuden vähenemistä ja kestämätöntä luonnonvarojen käyttöä. Yhteistyötä ei ole tarkoitus tehdä niinkään yksittäisten projektien parissa vaan tarkoitus on keskittyä enemmän strategisiin kansainvälisiin ohjelmiin.
Jotkut pelkäävät, että ”vihreän talouden” konsepti rajoittaa kasvua kehitysmaissa. EU:n ympäristökomissaari Janez Potočnik on toista mieltä. Hänen mukaansa vihreä talous voi edistää ihmisten toimeentuloa ja vähentää köyhyyttä. Potočnik näkee, että varhaisessa vaiheessa tehdyt hyvät valinnat estävät kehittyviä maita juuttumasta kestämättömiin toimintamalleihin.
Kaksi ympäristöön liittyvää avointa konsultaatiota
Euroopan komissio avasi helmikuussa avoimen konsultaation koskien EU:n kantaa tulevassa Rio+20-konferenssissa. YK:n kestävän kehityksen konferenssi järjestetään Rio de Janeirossa ensi vuonna.
Helmikuussa avattiin myös toinen ympäristöön liittyvä avoin konsultaatio liittyen resurssien tehokkaan käytön etenemissuunnitelmaan. Komissio julkaisi suunnitelmasta tiedonannon tammikuussa.
Lisää aiheesta:
- EurActiv: EU, UN join forces to walk the road to Rio
- Komission ja UNEP:in yhteinen tiedonanto
- Komission konsultaatio: Rio+20
- Komission konsultaatio: Resurssitehokas Eurooppa