Sivun toiminnot

EU:lta strategia Afrikan sarvelle

uutinen-221111_afrikan-sarvi.jpg
EU vahvistaa läsnäoloaan Afrikan sarvessa uuden strategian myötä, jossa pyritään niin unionin toimijoiden kuin avun muotojen kautta mahdollisimman monimuotoiseen kehitystyöhön alueella. Kuva: Europe Aid
EU vahvistaa läsnäoloaan Afrikan sarvessa uuden strategian myötä, jossa pyritään niin unionin toimijoiden kuin avun muotojen kautta mahdollisimman monimuotoiseen kehitystyöhön alueella. Kuva: Europe Aid

EU:n ulkoministerit ovat sopineet uudesta unionin laajuisesta toimintaohjelmasta Afrikan sarven tilanteen helpottamiseksi. EU pyrkii toimimaan entistä vahvemmin demokratian, kehityksen ja turvallisuuden edistämiseksi Somaliassa ja sen lähialueilla.

 

EU on tukenut alueen kehitystä jo pitkään. Vuosina 2008-2013 kehitysapua on kohdistettu alueelle yli 2.5 miljardia euroa, minkä lisäksi humanitaarista kriisikohtaista apua on annettu yli 760 miljoonaa euroa. EU:n pitkän aikavälin tavoitteina on kehittää kauppasuhteita ja rakentaa säännöllistä poliittista dialogia alueen toimijoiden kanssa. 


Nyt EU pyrkii vahvistamaan rooliaan ja toimiaan Afrikan sarvessa tunnistaen entistä vahvemmin alueen erityispiirteet tavoitteenaan estää epävakauden leviäminen laajemmalle alueelle. Afrikan sarven ongelmat ovat linkittyneet vahvasti toisiinsa ja niiden syihin puuttuminen vaatii monien eri välineiden tehokasta käyttöä.

Rahallisen panostuksen lisäksi EU haluaa parantaa läsnäoloaan myös uusien alueellisten erityisedustajien avulla. Uusi erityisedustaja nimitettiin jo Sudaniin ja Etelä-Sudaniin ja laajempi Afrikan sarven kehitysohjelmia koordinoiva edustaja tullaan nimittämään pian. Uuden erityisedustajan ensisijainen rooli tulee olemaan toimissa alueellisen konfliktin lieventämiseksi. Nämä toimet keskittyvät demokraattisten valtiorakenteiden muodostamiseen, taloudellisen kehityksen tukemiseen, dialogin luomiseen eri toimijaryhmien välille ja syventämään yhteistyötä eri alueellisten kehitys - ja talousorganisaatioiden kanssa.

Vaikka EU:n toimet alueella keskittyvät käytännön kehitystyöhön, on selvää, että tilanne vaatii kestävän poliittisen ratkaisun.


”Jos haluamme todella auttaa Afrikan sarven alueen ihmisiä ja myös välttää vastaavan kriisipesäkkeen syntyminen tulevaisuudessa, EU:n tulee toimia yhtenäisesti ja johdonmukaisesti,” kertoi kehityskomissaari Andris Piebalgs Brysselissä kehitysministerien kokouksessa. EU pystyy lisäämään apunsa vaikuttavuutta tehokkaalla avun koordinoinnilla, ja sitä kautta parantaa ruokaturvaa, elinoloja ja yleistä tasapainoa alueella.


 Humanitaarisesta avusta vastaava komissaari Kristalina Georgieva korosti, että vaikka ruokakriisi alueella on EU:n tämän hetkisen toiminnan lähtökohtana, on toiminnan kohteena oltava kaikesta huolimatta ruokakriisin syyt. ”Kuivuutta emme voi estää, mutta nälänhädän sen sijaan voimme suojaamalla haavoittuvaisimpien ryhmien asemaa ja rakentamalla hyviä verkostoja alueelle,” hän tiivisti näkökantansa.


Koko Afrikan sarven kattavan toimintaohjelman luominen edellyttää tiivistä yhteistyötä humanitaarisen avun ja kehitysavun toimeenpanon välillä.. On tärkeää, että EU pystyy vastaamaan alueen tilanteisiin ja tarpeisiin joustavasti ja tehokkaasti riippumatta siitä minkä, apuinstrumentin tai instituution kautta toiminta koordinoidaan.


Lue lisää:
 

EU:n ulkosuhdehallinnon sivusto EU:n Afrikka-suhteista

eGov Monitoring uutinen aiheesta

Tapahtumat
Kaikki tulevat tapahtumat
Kehyksen koulutukset
Kaikki tulevat tapahtumat
Avoimet rahoitushaut
Kaikki tulevat tapahtumat
Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...