EU:n budjettiehdotus vuodelle 2012 aiheuttaa kiistoja
Komissio haluaa kasvattaa EU:n budjettia vuonna 2012. Ehdotus on aiheuttanut vastustusta monissa jäsenmaissa. Komissio tähdentää, että taloudellinen ahdinko vaatii kuitenkin nyt lisää investointeja, ei leikkauksia. Kehitysyhteistyön osalta budjetti näyttää kuitenkin kaventuvan.
Komission budjettiehdotus vuodelle 2012 ehdottaa 4,9 prosentin nostoa. EU:n budjettikomissaari Janusz Lewandowski raportoi EUobserverin mukaan, että budjettia on kasvatettava jo sovittujen toimenpiteiden kattamiseksi.
Vaikka neuvotteluista odotettiin tänä vuonna vähemmän riitaisia kuin edellisvuonna, monta EU-maata vastustaa myös nyt kärkevästi budjetin kasvattamista. Viime vuonna ehdotetun kuuden prosentin noston sijaan maat pääsivät yhteisymmärrykseen vain 2,9 prosentin nostosta.
Komission ja monien europarlamentaarikoiden kanta on, että vallitseva taloudellinen ahdinko vaatii nyt erityisesti investointeja, ei leikkauksia. He myös muistuttavat, ettei EU:n budjetti ole alijäämäinen, toisin kuin monien jäsenmaiden. Ensisijaisia kohteita budjetin kasvattamisessa ovat EU:n alueellinen kehittäminen, sisäiset asiat, maatalous sekä Euroopan ulkosuhdehallinto (EEAS).
Vasemmistopuolueen europarlamentaarikko Francesca Balzani muistutti, että investointien määrän laskiessa on vaarana, että ehdotus vaikeuttaa EU:n taloudellista toipumista ja kasvua.
Vaikka budjettia kasvatetaan, kehitysyhteistyövaroihin esitetään 70 miljoonan leikkausta. Leikkauksia perustellaan sillä, ettei toiminta kehitysyhteistyön rahoitusinstrumenttien puitteissa ole ollut riittävän tuloksellista