Sivun toiminnot

EU:n globaali rooli puhutti meppikahveilla

kuva-sampo-terho.jpg
Sampo Terho pohti voiko EU:lla olla globaalia roolia ilman yhteistä ääntä?
Sampo Terho pohti voiko EU:lla olla globaalia roolia ilman yhteistä ääntä?

EU:n globaali toimijuus vaatii yhteistä ääntä, mutta myös riittäviä sotilaallisia mahdollisuuksia toimia. Nämä edellytykset EU:lta puuttuvat ja unionilla onkin edessään valinnan paikka siinä, mihin suuntaan se lähtee viemään integraatiotaan yhteisen ulkopolitiikan osalta. Näin linjasi europarlamentaarikko Sampo Terho Kehyksen meppikahveilla.

 

Kehyksen jo perinteeksi muodostuneilla meppikahveilla oli tällä kertaa aiheena EU:n globaali rooli ja siihen liittyvät haasteet. Vieraaksi saapui Perussuomalaisten Timo Soinin tilalle viime keväänä parlamenttiin noussut Sampo Terho.


Sampo Terho kiteytti näkemyksensä EU:n kansainväliseen toimijuuteen liittyvistä haasteista kahteen perusongelmaan. Ensimmäinen liittyi EU:n yhteiseen ääneen ja ennen kaikkea sen puuttumiseen. Hänen mukaansa ei ole selvää ketä tai mitä uusi korkea ulkopoliittinen edustaja Catherine Ashton edustaa. Lissabonin sopimuksen jälkeinen vallan uusjaon prosessi on edelleen käynnissä ja erityisesti jäsenmaiden rooli ja niiden oman ulkopolitiikan merkitys tulee vielä varmasti herättämään paljon keskustelua ja haasteita unionin sisällä. Toiseksi keskeiseksi ongelmaksi Terho mainitsi EU:n sotilaallisen voiman puutteen, mikä hänen mukaansa rajoittaa EU:n globaalia toimintakenttää huomattavasti.


Demokratia ja ihmisoikeudet puhuttivat keskustelijoita erityisesti suhteessa arabikevään tapahtumiin ja EU:n mahdollisuuksiin vaikuttaa demokraattiseen kehitykseen osana sen naapuruuspolitiikkaa. Terho pohti ihmisoikeuksien yksisuuntaisen viemisen ongelmallisuutta ja viittasi myös EU:n kasvavaan taloudelliseen riippuvuuteen esimerkiksi Kiinan kaltaisista maista, joiden ihmisoikeustilanne on hyvinkin kyseenalainen. 


Puhuttaessa globaalista ruokaturvasta ja erityisesti sen suhteesta maatalouspolitiikkaan Terho muistutti, että pienviljelijöiden aseman ja roolin edistäminen on Perussuomalaisille tuttua myös Suomen kontekstissa. Pienviljelijöiden tukeminen ja sitä kautta kokonaisvaltaisen ruokaturvan parantaminen olisikin hänen mukaansa ensisijainen tapa parantaa globaalia tilannetta. Hän oli Kehys ry:n pääsihteeri Rilli Lappalaisen kanssa samaa meiltä siitä, kehityksessä on tärkeää lähteä liikkeelle ihmisten perustarpeista. Vasta kun ihmisellä on ruokaa, kykenee hän vaatimaan poliittisia oikeuksiaan.
 

Tapahtumat
Kaikki tulevat tapahtumat
Kehyksen koulutukset
Kaikki tulevat tapahtumat
Avoimet rahoitushaut
Kaikki tulevat tapahtumat
Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...