EU:n kehitysvaroja tautien torjuntaan ja peruskoulutukseen
Euroopan unioni ja Afrikan unioni (AU) kokoontuvat marraskuun lopussa Libyaan kolmanteen EU-AU-huippukokoukseen, jossa on tarkoitus hyväksyä uusi toimintasuunnitelma mantereidenvälisestä yhteistyöstä. Tapahtuman edustalla EU on tehnyt sopimuksia avustuksista mm. maailmanlaajuisten tappavien tautien torjuntaan sekä Etelä-Afrikan peruskoulutukseen.
EU:n kehityskomissaari Andris Piebalgs osallistui viime viikon tiistaina aidsin, tuberkuloosin ja malarian torjunnan maailmanlaajuisen rahaston konferenssiin New Yorkissa, jossa keskusteltiin toiminnan rahoituksesta vuosille 2011-2013. Komissaari totesi tilaisuudessa, että nyt on aika alkaa toteuttaa vuosituhattavoitteiden seurantakokouksessa tehtyjä lupauksia käytännössä. Piebalgs ehdotti, että Euroopan komission vuosittaista tukea rahastolle nostettaisiin 10 prosentilla eli 110 miljoonaan euroon. Tällä hetkellä ehdotus odottaa EU:n budjettivallankäyttäjien sekä Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren maiden ryhmän hyväksyntää.
Euroopan komissio on Global Fund to Fight Aids, Tuberculosis and Malaria-rahaston viidenneksi suurin lahjoittaja ja yksi sen perustajajäsenistä. Euroopan unionin eli komission ja jäsenmaiden tuki yhdessä muodostaa 52 prosenttia säätiön varoista. Suurin yksittäinen rahoittaja on kuitenkin Yhdysvallat, joka eilen lupasi 4 miljardia dollaria säätiön budjettiin seuraavan kolmen vuoden aikana.
EU on tehnyt lähiaikoina kehitysrahoitussopimuksia myös yksittäisten Afrikan maiden kanssa. Syyskuun lopussa julkistettiin unionin tähän asti suurin tukipaketti Etelä-Afrikalle. Komission puheenjohtaja José Manuel Barroso ja EU-neuvoston puheenjohtaja Herman Van Rompuy takasivat 122 miljoonaa euroa maan peruskoulutukseen Brysselissä järjestetyssä kokouksessa.
Viime viikolla komission edustajia taas vieraili Tripolissa, jossa allekirjoitettiin ensimmäinen EU:n ja Libyan välinen virallinen yhteistyösopimus ja sovittiin 60 miljoonan euron tuesta mm. maan terveydenhuoltoon ja talouskehitykseen. Kehys ry toivoo, että tehdyt rahoitussopimukset ovat todellista rahaa ja että apu kohdennetaan kaikkein köyhimmille.
EU:n suhteita Afrikkaan ohjaa vuonna 2007 laadittu yhteinen EU-Afrikka-strategia. Mantereidenvälistä toimintaa on kehitysyhteistyön ja kaupan lisäksi mm. energiasektorilla. Syyskuussa julkistettiin uusiutuvan energian yhteistyöohjelma, jonka tarkoituksena on vahvistaa uusiutuvan energian markkinoita Afrikassa sekä kehittää tutkimusta ja hallintoa alalla. Lisäksi yhteistyötä tehdään jopa avaruustutkimuksen merkeissä. EU:n ja Afrikan avaruusohjelmalla pyritään siihen, että maapallosta tehtyjä havaintoja voitaisiin käyttää esimerkiksi ilmaston muutoksen torjumiseen ja vesivarojen hallinnointiin Afrikassa.
EU- ja AU-maat kokoontuvat huippukokoukseen Libyan Tripolissa 29-30. marraskuuta keskustelemaan mantereidenvälisen strategisen yhteistyön tulevaisuudesta. Ajankohta tarjoaisi EU:lle hyvän tilaisuuden painottaa köyhyyden vähentämiseen ja kestävään kehitykseen liittyviä kysymyksiä, sillä kokoontuminen järjestetään pari kuukautta YK:n vuosituhattavoitekokouksen jälkeen ja muutama päivä ennen Meksikon kansainvälistä ilmastokokousta. Libyassa ei voida järjestää todellista kansalaisjärjestöfoorumia, mutta varjofoorumeita järjestetään muualla useampia kokouksen aikana.
Lue lisää aiheesta:
EU:n Afrikka-strategia
EU-AU-huippukokouksen sivut