Hyppää sisältöön. | Hyppää navigointiin

Kehys ry

Omat työkalut
Olet täällä: Etusivu Ajankohtaista EU:n maatalouspolitiikan uudistus epäonnistuu velvoitteissaan globaalia kehitystä kohtaan
Sivun toiminnot

EU:n maatalouspolitiikan uudistus epäonnistuu velvoitteissaan globaalia kehitystä kohtaan

uutinen-171011_agriculture.jpg
EU:n maatalouspolitiikalla ja kestävällä ruoantuotannolla on näinä aikoina valtavan suuri vaikutus kehittyvien maiden ihmisiin ja maatalouden toimintakykyyn.
EU:n maatalouspolitiikalla ja kestävällä ruoantuotannolla on näinä aikoina valtavan suuri vaikutus kehittyvien maiden ihmisiin ja maatalouden toimintakykyyn.

EU:n maatalouspolitiikan uudistus jättää maailmaan köyhät huomioimatta huolimatta laajamittaisesta tuesta entistä vastuullisemmalle maatalouspolitiikalle. Komission 12.10 julkistamassa tiedonannossa ei kiinnitä riittävästi huomiota EU:n maatalouspolitiikan globaaliin ulottuvuuteen.

”EU:n maatalouspolitiikalla ja kestävällä ruoantuotannolla on näinä aikoina valtavan suuri vaikutus kehittyvien maiden ihmisiin”, toteaa eurooppalaisten kehitysyhteistyöjärjestöjen yhteenliittymä CONCORDin toiminnanjohtaja Olivier Consolo. YK:n mukaan viime vuonna 925 miljoona ihmistä ajautui kärsimään nälkää, kun samaan aikaan 1/3 maailmassa tuotetusta ruuasta menee hukkaan.  Tällaisessa tilanteessa maatalouspolitiikka, joka entisestään huonontaa ruokaturvaa kehittyvissä maissa, on erityisen haitallista kestävän kehityksen kannalta niin ympäristön, poliittisen vakauden kuin sosiaalisenkin kehityksen näkökulmasta.


Komission tuoreesta tiedonannosta selviää, ettei EU:n maatalouspolitiikan uudistuksessa huomioida myös Lissabonin sopimukseen kirjattua vaatimusta kehityspoliittisesta johdonmukaisuudesta.  Uudistuksessa ei myöskään viitata EU:n sitoumukseen luopua maataloustuotteiden vientituista, jotka vaikeuttavat kehitysmaiden tuottajien kilpailuasemaa markkinoilla.


Maa- ja metsätalousministeri Jari Koskisen mielestä komission ehdotusten peruslinjat ovat pitkälle Suomen näkemysten mukaisia. Suomi, kuten myös komissio, pitävät tärkeänä, että maataloutta voidaan harjoittaa kaikkialla EU:ssa. Komissio esittää muun muassa EU:n maksamien maatalouden suorien tukien tasaisempaa jakamista jäsenmaiden välillä sekä jäsenmaiden sisällä. Lisäksi komissio esittää yhteisen maatalouspolitiikan suoriin tukiin uusia ympäristövaatimuksia.

Maatalous- ja kalastusneuvosto aloittaa keskustelun yhteisen maatalouspolitiikan uudistamista koskevista lainsäädäntöehdotuksista lokakuun 20. päivänä Luxemburgissa. Myös Euroopan parlamentti osallistuu aktiivisesti päätöksentekoon, sillä asetusehdotukset käsitellään yhteispäätösmenettelyssä tavanomaista lainsäädäntömenettelyä noudattaen. Tavoitteena on, että uuden maatalouspolitiikan lainsäädäntö astuu voimaan vuodesta 2014. Eurooppalaiset kansalaisjärjestöt toivotatkin, että parlamentti ja neuvosto pystyisivät osaltaan vaikuttamaan lainsäädäntöehdotuksiin niin, että johdonmukaisuus näkökulma saisi sille kuuluvan aseman ja EU:n maatalouspolitiikka ei aiheuttaisi enempää harmia kehittyvien maiden maataloudelle.

 
Lue lisää:


Concordin kannanotto
Komission tiedonanto aiheesta
Kehys: EU:n maatalouspolitiikan uudistus – missä globaali ulottuvuus?

Tapahtumat
Kaikki tulevat tapahtumat
Kehyksen koulutukset
Kaikki tulevat tapahtumat
Avoimet rahoitushaut
Kaikki tulevat tapahtumat
Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...