EU:n maatalouspolitiikan uudistus - missä globaali ulottuvuus?
EU:n tulee varmistaa, ettei sen maatalous- ja tuotantotuilla ole negatiivisia vaikutuksia ruokaturvaan ja maataloussektorin toimintaan kehitysmaissa. Näin todetaan ECDPM:n (European Centre for Development Policy Management) julkaisussa, joka käsittelee EU:n maatalouspolitiikan uudistusta kehityspoliittisen johdonmukaisuuden näkökulmasta.
EU:n yhteisen maatalouspolitiikan uudistuksen on määrä astua voimaan vuonna 2013. EU:n maatalouspolitiikka on jo pitkään ollut kehityspoliittisen johdonmukaisuuskeskustelun keskiössä ja ensimmäiset lakiehdotukset uuden maatalouspolitiikan perustaksi onkin tarkoitus esitellä keskiviikkona 12.10 Brysselissä.
Edellisten maatalouspolitiikan uudistusten myötä maataloustuotteiden hinnat määräytyvät jo vahvemmin markkinoiden lakien mukaan eikä ylituotantoa enää dumpata kehitysmaiden markkinoille yhtä paljon kuin ennen. Myös paljon kritisoituja vientitukia on merkittävästi vähennetty. Kuitenkin viime viikolla julkisuuteen vuotaneet komission asiakirjat osoittavat, että vaikka suhteessa maanviljelijöitä tuentaankin vähemmän kuin esimerkiksi 1980-luvulla, viime vuosina maataloustukien absoluuttiset rahamäärät ovat vain kasvaneet, ja sama on odotettavissa myös tulevalle budjetti kaudelle.
EU on maataloussektorillakin merkittävä kauppakumppani: se on suurin maataloustuotteiden tuoja kehitysmaista, mutta yhä myös suuri viejä kehitysmaihin. Vastajulkaistu raportin mukaan nykyään selkeiden EU:n maatalouspolitiikasta johtuvien selkeiden negatiivisten vaikutusten osoittaminen on entistä haastavampaa, mutta edelleen tärkeää. Maatalouspolitiikan vaikutukset ovat yhä enenemissä määrin joko hyvin maakohtaisia tai hyödykekohtaisia. Yleisiä johtopäätöksiä muutosten vaikutuksista on siis hyvin vaikeaa vetää, mikä entisestään lisää johdonmukaisuuskeskustelun merkitystä.
Vaikka edelliset uudistukset ovat tuoneet mukanaan positiivisia muutoksia, on keskustelu maatalouspolitiikan tulevaisuudesta yhä kapeaa kehittyvien maiden näkökulmasta. Raportti kritisoi nykyisen keskustelun taipumusta keskittyä EU:n maatalouspolitiikan sisäiseen ulottuvuuteen, jättäen huomiotta ulkoiset aspektit – erityisesti kauppapolitiikan roolin maatalouspolitiikan suorissa ja epäsuorissa vaikutuksissa. Maatalouspolitiikan ulkoiset ulottuvuudet tulee ottaa huomioon nykyisessä ja tulevissa uudistuksissa. Maataloussektorin tiivis yhteys kauppa, energia – ja ympäristöpolitiikan kanssa on ymmärrettävä ja pyrittävä luomaan aidosti johdonmukaista maatalouspolitiikkaa näiden kaikkien sektorien yhteistoiminnan kautta.
Iso-Britannian ympäristöministeri Caroline Spelman huomauttaa, että maatalouspolitiikan uudistus tulee suhteuttaa nykyiseen globaaliin tilanteeseen, johon liittyy niin taloudellinen epävarmuus, ruokaturvan haasteet ja biodiversiteettiin kohdistuvat uhat. Johdonmukainen ja vahva maatalouspolitiikan uudistus olisi erinomainen mahdollisuus vaikuttaa kaikkiin näihin haasteisiin.
ECDPM muistuttaa, että entistä kilpailukykyisemmän maataloussektorin luominen on ennen kaikkea kauppapoliittinen kysymys ja siksi tämä näkökulma tulee ottaa huomioon myös johdonmukaisuuskeskustelussa. Onkin selvää, että aidosti johdonmukainen maatalouspolitiikka hyödyttää niin EU:n kilpailukykyä ja sisäistä ruokaturvaa, kuin kehitysmaiden asemaa globaaleilla maatalousmarkkinoilla.
Lue lisää: