Sivun toiminnot
EU:n naapuruuspolitiikka arabikevään jälkeen?
Vallankumous Euroopan eteläisellä portilla vei EU:n naapuruuspolitiikan tienristeykseen. Vakautta ja taloudellista yhteistyötä arabimaissa aikaisemmin painottanut EU on joutunut arvioimaan uudelleen omat toimensa arabikevään kuohuntojen aikaan. EU:lla olisi nyt mahdollisuus ryhdistäytyä strategisesti suhteessa Pohjois-Afrikkaan ja Lähi-itään, mutta toistaiseksi toiminta on jäänyt julistusten tasolle, viestittää tuore raportti.
EU:n toimet arabikevään puhjetessa eivät olleet nopeita tai tehokkaita. EU on naapuruuspolitiikassaan alleviivannut demokratian, vapauden ja tasa-arvon merkitystä rauhan ja vakauden rakentamisessa, mutta käytännössä toiminut periaatteitaan vastaan. Pohjois-Afrikan keväinen kuohunta puhkesikin pikemminkin EU:sta huolimatta kuin sen ansiosta. Näin todetaan tammikuussa julkaistussa Egmontin, EPC:n ja CEPS:n raportissa ”An Arab Springboard for EU Foreign Policy?”.
Selvitys pureutuu EU:n ja sen eteläisten Välimeren naapureiden väliseen yhteistyöhön tarkastellen erityisesti poliittisia ja taloudellisia suhteita sekä muun muassa luonnonvaroihin, siirtolaisuuteen ja kriisinhallintaan liittyviä kysymyksiä.
EU:n usko pelkästään talouden vapauttamisen mahdollisuuksiin edistää poliittista vakautta on raportin mukaan yksi arabikevään myötä romuttuneista periaatteista. Myös EU:n harjoittama turvallisuuspolitiikka kyseenalaistettiin Pohjois-Afrikan lasin kuohahtaessa yli viime vuoden keväällä, ihmisten vaatiessa leivän lisäksi myös kunnioitusta ja ilmaisunvapautta. Samalla viimeistään kumottiin ajatus siitä, että islaminusko ja demokratia olisivat jotenkin yhteen sovittamaton yhdistelmä, raportti tähdentää.
Ehdollistettua tukea
EU onkin pyrkinyt aktiivisesti uudistamaan naapuruuspolitiikkaansa erityisesti etelän Välimeren naapureiden kanssa. Euroopan komissio on uudistetussa naapuruuspolitiikassaan korostanut avun ehdollistamista unionin arvojen, kuten demokratian ja ihmisoikeuksien, mukaisesti. Samalla unioni on omaksunut ajatuksen ”more for more” eli ”mitä enemmän toivottua kehitystä, sitä enemmän tukea”.
Uudessa EU:n naapuruuspolitiikassa korostuu kolmen kannustimen yhdistelmä: enemmän rahaa, enemmän markkinoita, enemmän liikkuvuutta. Käytännössä linjaus pyrkii ajamaan paremmin kohdennettua ja ehdollistettua taloudellista apua, vapaakauppasopimuksen solmimista (Deep and Comprehensive Free Trade Agreement, DCFTA) ja tarjoamaan liikkuvuuskumppanuussopimuksia (mobility partnerships) osalle Pohjois-Afrikan valtioista.
Suurin painotusero aikaisempaan verrattuna näyttäisi, ainakin paperilla, olevan siinä, miten kannustimet on kytketty osaksi kumppanimaiden demokratiapyrkimyksiä, raportti tiivistää.
Julistusten tasolta käytännön politiikkaan
Selvitys alleviivaa, että aluepolitiikan tarkistuksesta huolimatta sen konkreettisista vaikutuksista on vielä vähän näyttöä. Esimerkiksi Libyan interventiossa ja toisaalta Palestiinan valtion tunnustamisen aloitteissa EU hävitti mahdollisuutensa toimia. Tämä johtuu selvityksen mukaan pitkälti jäsenmaiden eriävistä näkemyksistä ja haluttomuudesta sitoutua EU:n uuteen linjaan.
Kaiken kaikkiaan EU:lla olisi mahdollisuus vastata strategisesti arabikevään liikehdintään, mutta toistaiseksi se ei ole päässyt käytännön tason toimiin, raportti summaa.