Kannanotto Piebalgsin vihreään kirjaan
EU:ssa käydään merkittävää keskustelua kehityspolitiikan tulevasta suunnasta. Kehys ry keräsi suomalaisjärjestöiltä ajatuksia Andris Piebalgsin alustavasta linjauksesta. Ajatuksista koostettiin kannanotto, joka lähetettiin komissioon 17. tammikuuta.
EU:n kehityskomissaari Piebalgs laati marraskuussa alustavan linjauksen unionin kehityspolitiikan uudeksi suunnaksi. Tämä niin kutsuttu vihreä kirja avattiin tuolloin kansalaisten, järjestöjen ja viranomaisten kommentoitavaksi.
Piebalgsin kehityspoliittisessa linjauksessa käsitellään muun muassa hyvän hallinnon, liiketoiminnan ja kestävän kehityksen edistämistä. Linjauksen kantava ajatus on, että kehitysyhteistyö tulisi suunnata tukemaan osallistavaa kasvua. Keskeisten sektorien tulisi olla kestävä kehitys, kauppa, energia, maatalous sekä ruokaturva, ja hankkeisiin ohjatuille varoille tulisi tarjota selkeää vastinetta.
Kapean näkökulman paperi
Vihreässä kirjassa esitetyt ehdotukset tarkoittaisivat erittäin merkittäviä muutoksia EU:n kehityspoliittiseen linjaan. Kehys ry:n pääsihteeri Rilli Lappalaisen mukaan on suuri riski, että EU:n jäsenmaiden, komission ja parlamentin kehityspoliittista konsensusta tultaisiin täydentämään vihreän kirjan painotuksilla tai korvaamaan konsensus kokonaan.
Suomalaisten järjestöjen mukaan vihreä kirja ei kuvasta niitä arvoja, joiden pohjalta kansalaisyhteiskunta toimii. Kehityspoliittiseen konsensukseen verrattuna uusi linjaus nähdään erittäin teknisenä ja kapean näkökulman paperina, jossa kehitys tarkoittaa ainoastaan kasvua. Ihmisoikeuksien, sukupuolten tasa-arvon ja muiden inhimillisten arvojen edistäminen mainitaan lähinnä välineenä tukea taloudellista kehitystä. Kansalaisyhteiskunnan tekemän työn ja kansainvälisyyskasvatuksen merkitystä ei myöskään tunnusteta riittävästi.
Euroopan unionin komissio laatii vihreään kirjaan saatujen vastausten perusteella tiedonannon, jossa se käsittelee EU:n kehitysyhteistyön nykyaikaistamista. Tiedonannossa otetaan muun muassa kantaa siihen, onko kehityspolitiikkaa koskevaa eurooppalaista konsensusta aiheellista tarkistaa.
Budjettituesta kannanotto jo vuodenvaihteessa
Komissio julkaisi lokakuussa vihreän kirjan myös budjettituesta. Budjettituki tarkoittaa, että virallista kehitysapua maksetaan suoraan valtion kassaan. Tällä pyritään lisäämään vastaanottajamaiden omaa vastuuta kehitysprosesseissa. Kehys teki vuodenvaihteessa yhteistyössä Kepan kanssa kannanoton komission budjettikonsultaatioon.
Kehys ry seuraa aktiivisesti sekä budjettituen että kehitysyhteistyön linjauksen jatkokehitystä.
Lisää aiheesta:
- Vihreä kirja EU:n kehityspolitiikan tulevaisuudesta
- Vihreä kirja EU:n budjettituen tulevaisuudesta
- Kehityspolitiikkaa koskeva eurooppalainen konsensus -tiivistelmä
- Kehyksen uutinen (8.11.2010)
- Kehyksen uutinen (1.12.2010)