Sivun toiminnot

Kansainvälisyyskasvatuksen konferenssi: Arvoilla muutetaan maailmaa

kirk4.jpg
Oxfamin kampanjatyön johtaja Martin Kirk puhui arvoihin vaikuttamisesta kansainvälisyyskasvatuksen konferensissa Helsingissä.
Oxfamin kampanjatyön johtaja Martin Kirk puhui arvoihin vaikuttamisesta kansainvälisyyskasvatuksen konferensissa Helsingissä.

Kansainvälisyyskasvatuksen asiantuntijat kokoontuivat 16. kesäkuuta Helsingin yliopistolle keskustelemaan arvoista ja globaalista kehityksestä. Yhtä mieltä oltiin siitä, että solidaarisuus, globaali vastuu ja suvaitsevaisuus ovat tavoiteltavia arvoja. Sen sijaan kasvavasta sisäänpäin kääntyneisyydestä, itsekkyydestä ja välinpitämättömyydestä tulisi päästä eroon. Kansainvälisen kehitysyhteistyöjärjestö Oxfamin kampanjatyötä Iso-Britanniassa johtava Martin Kirk puhui konferenssissa arvoista ja niihin vaikuttamisesta.

 

Yhteistyössä ulkoministeriön kanssa järjestetty konferenssi kokosi yhteen lähes 200 eri alojen toimijaa, yksityissektorista yliopistoihin ja virkamiehiin. Konferenssin yhtenä tavoitteena oli herätellä kansainvälisyyskasvatuksen toimijoita tarkastelemaan oman työnsä laatua ja vaikuttavuutta uudenlaisista näkökulmista.

Uusia lähestymistapoja kansainvälisyyskasvatukseen etsittiin kahdeksassa työpajassa, jotka keskittyivät muun muassa sosiaaliseen mediaan, yksityissektorin rooliin yhteiskunnallisessa muutoksessa sekä ympäristökasvatuksen ja kansainvälisyyskasvatuksen yhteistyöhön. Tilaisuuden loppupaneelissa eri sidosryhmiä edustivat muun muassa UNESCO, eduskunta, kansalaisjärjestösektori sekä kestävän kehityksen tutkija.

 

Arvoihin voi vaikuttaa

 

Maailman tulevaisuus riippuu suurelta osin ihmisen toiminnasta ja näiden taustalla vaikuttavista arvoista. Niin sosiaalinen, taloudellinen kuin ympäristön kehitys on globaalisti yhä enemmän yhteen kietoutunutta. Konferenssin puhujat ja osallistujat yhtyivät siihen, että globaalin kansalaisuuden, vastuun ja välittämisen arvoja on ajettava yhdessä eri alojen toimijoiden kanssa. Kansainvälisyyskasvatus on tässä olennainen työkalu.

Arvot heijastuvat ihmisten asenteisiin, mielipiteisiin ja käyttäytymiseen. Ne toimivat taustalla ilman, että niitä useinkaan edes tiedostamme. Arvot toimivat toisin sanoen maailman ymmärtämisen kehyksinä, referoi Oxfam UK:n kampanjatyön johtaja Martin Kirk tutkimustyötä, jota sosiaalipsykologit, kasvatustieteilijät ja neurologit ovat tehneet vuosikymmenien ajan arvojen, asenteiden ja toiminnan väliseen dynamiikkaan liittyen.

Käsitteet ovat aina tiettyjen arvo- ja merkitysrakenteiden värittämiä. Ongelmallista esimerkiksi kehitysavun kannalta on, että se kehystetään Iso-Britanniassa hyväntekeväisyyteen, jossa hyväntahtoiset rikkaat länsimaalaiset antavat apua passiivisille köyhille kehitysmaille. Näitä ”moraalisen ylemmyyden” kehyksiä tulisi Kirkin mukaan muuttaa erityisesti kansalaisjärjestöjen viestinnässä ja varainkeruussa.

Kehitysyhteistyön ”mentaaliset kehykset” on muutettava positiivisiksi. Kehitys tulisi ymmärtää vastavuoroisena dialogina, win-win-asetelmana, jossa molemmat osapuolet hyötyvät ja oppivat toisiltaan. Globaalin kehityksen kenttä tarvitsee uusia käsitteitä ja uusia kehyksiä, peräänkuuluttaa Kirk.

Myös Suomessa riittää tällä saralla haasteita: miten muuttaa kehitysavun saamaa negatiivista kehystä myönteiseksi yhteistyön ja kansalaisyhteiskunnan voimistamisen kehykseksi? Tarvitaan uusia käsitteitä ja konkreettisia myönteisiä esimerkkejä, joten suomalaisilla kehitysyhteistyön toimijoilla sekä kansainvälisyyskasvattajilla riittää työnsarkaa.

Konferenssi liittyi Kehys ry:n koordinoimaan eurooppalaiseen kansainvälisyyskasvatuksen kesäkouluun, jonne saapui noin 70 kansalaisjärjestöjen edustajaa eri puolilta maailmaa. Kesäkoulu järjestettiin 12. - 18. kesäkuuta Hämeenlinnan lähellä Petäyksessä.

 

Lue lisää

Tapahtumat
Kaikki tulevat tapahtumat
Kehyksen koulutukset
Kaikki tulevat tapahtumat
Avoimet rahoitushaut
Kaikki tulevat tapahtumat
Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...