Komissio ehdottaa finanssimarkkinoiden varainsiirtoveron käyttöönottoa Euroopassa
Euroopan komissio antoi keskiviikkona 28.09 oman ehdotuksensa finanssimarkkinoiden varainsiirtoveron käyttöön ottamisesta euroalueella. Komission puheenjohtajan Jose Manuel Barroson mukaan veron avulla voitaisiin kerätä 55 miljardia euroa vuodessa.
"Viimeisimpien kolmen vuoden aikana jäsenvaltiot ovat myöntäneet apua ja antaneet takuita 4 600 miljardin euron edestä finanssialalle. Nyt on finanssialan vuoro antaa panoksensa yhteiskunnalle ja kantaa vastuuta yhteisen velkakriisin hoidossa", Barroso sanoi Euroopan unionin tilaa käsittelevässä puheessaan Strasbourgissa.
Komission esittämässä mallissa vero perittäisiin kaikista finanssilaitosten välisistä rahoitusvälineillä suoritettavista transaktioista, joiden osapuolista ainakin yksi sijaitsee EU:ssa. Osakkeilla ja joukkovelkakirjoilla käytävästä kaupasta kannettaisiin veroa 0,1 % ja johdannaissopimuksilla käytävästä kaupasta 0,01 %. Tästä saataisiin vuosittain noin 57 miljardin euron verotulot. Komission ehdotuksen mukaan vero tulisi voimaan 1. tammikuuta 2014.
Verosta saatavat tulot jaettaisiin EU:n ja jäsenvaltioiden kesken. Osa verosta käytettäisiin EU:n omina varoina, mikä osittain pienentäisi kansallisia maksuosuuksia. Jäsenvaltiot voisivat päättää lisätä tulojen osuutta kantamalla finanssitransaktioista korkeampaa veroa.
Keskustelussa kehitysrahoituksen uusista muodoista rahoitusmarkkinavero on nähty pitkään potentiaalisena tapana kerätä lisärahoitusta kehitysapuvarojen turvaamiseksi. Vero olisi ainutlaatuinen yhdistelmä julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyötä ja Barroson sanoin markkinoiden tapa kantaa oma vastuunsa maailmantalouden vakauden ylläpidossa. Ehdotetun rahoitusmarkkinaveron nähdään tuovan kahdenlaisia hyötyjä. Ensinnäkin sen finanssimarkkinoita vakauttava piirre toisi toivottua tasapainoa EU:n tällä hetkellä haavoittuviin markkinoihin. Lisäksi lisätulot, joita veron kautta kerättäisiin, on alkuperäisissä keskusteluissa ajateltu käytettävän kehittyvän maailman hyväksi.
Näin veron roolin näki myös Euroopan Parlamentti maaliskuussa antamassaan mietinnössä, jossa vero nähtiin mahdollisuutena vahvistaa EU:n kehityspolitiikkaa ja kansainvälisiä sitoumuksia. Tähän mennessä komission ehdotus ei kuitenkaan ole ottanut kantaa veron käyttökohteeseen. Onkin tärkeää, että EU:n johtajat, ministerit ja komissio sitoutuvat mahdollisimman pian verotulojen kohdistamiseen nimenomaan globaaleihin haasteisiin kuten ilmastonmuutokseen ja köyhyyden vähentämiseen.
EU:n valtiovarainministerit kokoontuvat 4. lokakuuta keskustelemaan ehdotuksesta osana G20-kokousta valmistelevaa tapaamista. Komission ja parlamentin lisäksi monet jäsenmaat ovat jo esittäneet suoran tukensa verolle. Lisäksi muun muassa Bill Gates, jolta on tilattu raportti kehitysrahoituksesta G20-tapaamiseen, on ilmoittanut kannattavansa veroa.
Lue lisää:
- Barroson puhe Unionin tilasta
- EUobserverin artikkeli Barroson puheesta
- Eurostepin artikkeli Euroopan Parlamentin mietinnöstä
- Oxfam: Transaktiovero etenemässä retoriikasta realismiin