Komissio julkaisi vuosittaisen raporttinsa EU:n kehityspolitiikasta
Euroopan komission raportti 2010 EU:n kehitysavusta ja toiminnasta on ilmestynyt. Raportissa todetaan viime vuosien taloudellisen kriisin koetelleen erityisesti köyhimpiä maita, jonka seurauksena jopa 40 miljoonaa ihmistä kehitysmaissa putoaa absoluuttisen köyhyysrajan alle. EU joutuu vastaamaan yhä kriittisempiin haasteisiin ja tehostamaan avun laatua ja määrää.
Vuonna 2009 EU keskitti voimiaan lisäksi ilmastonmuutoksen vaikutusten torjumiseen sekä vahvisti suhteitaan maailmanlaajuisesti suurimpien tekijöiden, mm. Kiinan, kanssa. Vaikka positiivista kehitystä on tapahtunut esimerkiksi vuosituhattavoitteiden saralla, on se ollut epätasaista ja sen jatkuvuus on edelleen uhattuna viimeaikaisten kriisien seurauksena.
Koska EU on suurin kehitysavun antaja maailmassa, siltä odotetaan laadukasta toimintaa sekä hyvää kehityspolitiikkaa ja yhteistyötä. "Edellytämme, että EU toimii vahvasti YK:n syyskuisessa vuosituhattavoitteiden huippukokouksessa ja sitoutuu vuosituhattavoitteiden edistämiseen jatkossakin" kommentoi Kehys ry:n pääsihteeri Rilli Lappalainen.
Koko raportti on luettavissa Euroopan komission sivuilla.