Komissio peräänkuuluttaa vakautta ja kestävää kehitystä Afrikan unionin huippukokouksessa
EU:n kehitysyhteistyökomissaari Andris Piebalgs osallistuu Afrikan unionin käynnissä olevaan huippukokoukseen Addis Abebassa. Tänään 31. tammikuuta päättyvän kokouksen teemana on yhtenäisyyden ja integraation edistäminen yhteisten arvojen pohjalta.
Komissaari Piebalgs näkee huippukokouksen teeman erittäin ajankohtaisena Afrikassa käynnissä olevan poliittisen myllerryksen huomioon ottaen. ”Osallistun huippukokoukseen ilmaistakseni EU:n täyden tuen kehitykselle, jonka päämääränä on integraation, demokratian ja hyvän hallinnon edistäminen Afrikassa”, Piebalgs totesi kokouksen edellä.
Piebalgsin on määrä osallistua lisäksi Somalian tilanteesta YK:n pääsihteerin Ban Ki-Moonin johdolla järjestettävään kokoukseen sekä kahdenvälisiin tapaamisiin Afrikan keskeisten vaikuttajien kanssa.
Afrikan ja EU:n välinen strateginen kumppanuus solmittiin vuonna 2007 ja sitä tarkistettiin vuonna 2010. EU tekee kumppanuuden puitteissa yhteistyötä Afrikan unionin kanssa moitteettoman hallintotavan, ihmisoikeuksien, oikeusvaltioperiaatteen, sukupuolten tasa-arvon ja kulttuurin edistämiseksi sekä afrikkalaisen hallintorakennemallin (African Governance Architecture, AGA) kehittämiseksi.
Nykyisten rahoituskehysten (2007-2013) puitteissa EU tukee Afrikan maiden demokratisointi- ja ihmisoikeustoimia yli 2 miljardilla eurolla. Brysselissä perustettiin lisäksi marraskuussa 2010 hallintotapaan ja ihmisoikeuksiin keskittyvä Afrikan ja EU:n keskustelufoorumi, joka kokoaa yhteen keskeiset sidosryhmät, instituutiot, hallitukset ja kansalaisyhteiskunnan.
Kehys ry seuraa kokouksen tuloksia.