Sivun toiminnot
Arvot, kehitys ja yhteisöllisyys
Mielessäni on kaksi tutkimusta. Ensimmäinen niistä on nyt jo lähes klassikoksi muodostuneen tutkijan ja tohtorin Martti Puohiniemen työ, josta lainaan paria ajatusta hänen kirjastaan Täsmäelämän ja uusyhteisöllisyyden aika (Limor kustannus, Vantaa 2006).
Toisena sisällöllisesti aika samankaltaisena viitekehyksenä käytän valtio-opin väitöskirjatyötäni yhteisöllisyydestä (Helsingin yliopisto 2008), jonka käytännön osio kohdistui juutalaiseen kansallisuusajatteluun.
Nykyajan korostama sana arvot on oikeastaan korvannut huonon kaiun saaneen sanan ideologia. Ideologiassa on kyse teorian ja käytännön välisestä suhteesta, kulttuuri voidaan ymmärtää ajattelun kollektiiviseksi ohjelmoinniksi ja kulttuurin keskeisiä vaikuttajia ovat erimuotoiset ideologiat ja uskonnot. Joskus on kyse vain käytännöllisemmästä ”tavasta elää ja ajatella”.
Arvokartta kuvaa tapahtunutta
Puohiniemi lainaa usein Shalom Schwartzia. Hän myös muistuttaa Rikhard Shweederin (emt. s. 244) kuvaamasta kolmiosaisesta moraalisen ajattelun viitekehyksestä. Hän jakaa moraalisen ajattelun tavat autonomiseen (ihmisoikeuksia korostavaan), yhteisölliseen ja pyhyyteen perustuvaan. Itse päädyin kolmijakoon yhteiskuntarakenteellinen eli strukturaalimoraalinen, yksilön valintojen alue eli valintamoraalin alue ja kolmanneksi uskonnon aluetta koskevaan yhteisöllisyyden tasoon.
Tulkintani Puohiniemen arvotutkimuksesta (emt. s. 73) on, että suomalaisessa yhteiskunnassa on puolentoista sukupolven eli noin 50 vuoden aikana tapahtunut merkittävä arvomuutos ja -murros. Yhtenäiskulttuurin tai kilpailevien hieman erilaisten yhtenäiskulttuureiden ajasta on lujaa vauhtia siirrytty yksilökeskeiseen ajattelutapaan. Tässä muutoksessa on eroja naisten ja miesten välillä niin, että naisten arvot ovat säilyneet yhteisöllisempinä kuin miesten arvot. Kuitenkin murros kaikkien ryhmien kohdalla on suuri ja erityisesti nuorimmat ikäluokat elävät kovin erilaisessa arvomaailmassa kuin vanhimmat ikäluokat.
Kohti vaikeaa tasapainotilaa
Oman arvioni mukaan kulttuurien suurin vaikeus on päästä tai edetä kohti aktiivista tasapainotilaa, jossa vapaaehtoiset toimija valitsevat yhteiset arvot. Miten arvot valitaan ja miten arvot valikoituvat, on jo hyvin suuri kysymys. Omassa tutkimuskohteessani uskonnollinen ja moraalinen näkemys ohjasivat taloudellisen, yhteisömoraalisen ja yksilömoraalisen toiminnan valintoja.
Valinnat perinteisissä erilaisissa suomalaisissa yhtenäiskulttuureissa ovat olleet helpohkoja. On erilaisia keskusajatuksia, joiden ympärille valinnat ovat rakentuneet. Tänä päivänä laajoja, yhtenäisiä ja yhdenmukaistavia kulttuureita ei ole helppo käytännön toiminnan tasolla nähdä.
Valinnanvapaus ja erityisryhmät
Kun kuuliaisesta kansalaisesta on tullut kriittinen palveluiden kuluttaja ja valitsija, joutuvat päätöksentekijät entistä suurempien haasteiden eteen. Samalla on suhteellisen laajasti hyväksyttyjen, joskin usein keskenään erilaisten ryhmien yhteisöllisten arvojen tilalle tullut lukuisia hyvin erilaisia enemmän tai vähemmän itse valittuja arvomalleja. Jotkut niistä ovat varsin yleisihanteellisia, kuten luontoarvojen kunnioitus ja toiset taas innostavat ihmistä oman menestymisen ja onnen tavoitteluun. Entistä vaikeampaa on löytää tilaa yhteisöllisille arvoille ja päätöksille, joilla olisi laaja ja jakamaton kannatus kansalaisten keskuudessa.
Nämä samat kysymykset, mutta eri vaiheissa etenevinä ja eri tavoin etenevinä kohtaamme erilaisissa kehityshankkeissa eri puolilla maailmaa.
Mitä olisi syytä välttää
Mitä opimme tästä kuvaillusta muutosnäkökulmasta yleiseen tehtäväämme hyvän kehityksen edistäjinä. Opimme ehkä sen, että kehityksen auttaminen on hyvin vaikeaa, jos sallimme tai edistämme
- väkivaltakulttuureita
- taloudellista tai henkistä pakottamista
- muista yhteisöistä irtaantuvia pienyhteisöjä
- loppumatonta yksilön valinnanvapauden korostamista ja korostumista.
Meille käy ehkä hyvin, jos pystymme edistämään
- aktiivisia yksilö- ja yhteisötason toimijoita
- liittymistä toimintaan yhdessä toisten kanssa
- kykyä arvioida omia ja toisten arvoja ja toimintatapoja
- taloudellista yhteisöllisyyttä, jossa vapaus yrittää ja toimia on tasapainossa yhteisvastuun ja solidaarisuuden kanssa
- moraalisia yhteisöjä, joissa on toimintasäännöt myös arjen toiminnassa.
On selvää, ettemme voi viedä maailmalle länsimaista kilpailu- ja yksilökulttuuria sinänsä, mutta voimme viedä siitä osia, jos korjaavat muualla ilmeneviä yksipuolisuuksia.
Emme voi ihannoida ahkeruutta ja tuloksellisuutta sinänsä, ellei siihen liity vastuu perheestä, lähimmäisestä ja luomakunnasta. Varallisuuden kartuttamista tärkeämpi on se, että näitä leivisköitä käytetään yhdessä ja yhteisesti hyväksyttyjen pelisääntöjen mukaisesti.
Viime kuukausina eurooppalaisen ja maailmanlaajuisen myllerryksen keskellä ovat vanhat israelilaiset olleet mielessäni. He saivat tehtäväkseen jakaa maaomaisuuden kaikille suvuille ja perheille. Tasauksen säännöt olivat selkeät. Jos joku köyhtyi niin, ettei pysynyt pystyssä, sai naapurilta velkaa. Korkoa ei saanut ottaa. Seitsemäntenä vuotena saatiin velat anteeksi ja viidentenäkymmenentenä vuotena sai palata isiensä maille omistajaksi ja viljelijäksi.
Voi kysyä, mitä vanhat roomalaiset ja viisaat kreikkalaiset olisivat tästä ajatelleet. Ehkä me voimme oppia tästä ja osaltamme edistää päätöksenteon arvonäkökulman huomioimista, yhteisöllisyyttä ja kehitystä.
Jouko Jääskeläinen
Kirjoittaja on arvokysymyksiin perehtynyt valtiotieteiden tohtori ja kansanedustaja (kd)