Kansalaisten ja kansalaisjärjestöjen vaikutusvalta päätöksenteossa on kiinni silmistä, suista ja korvista. Eikä vain omista, vaan myös muiden osapuolten silmistä, suista ja korvista. Ei riitä, että on oma ääni - on oltava mekanismit, joilla sen saa kuuluville. Eikä riitä että on silmät ja korvat, on myös oltava jotain nähtävää ja kuultavaa.

Euroopan unionin instituutioissa tarvitaan sekä avoimuutta että riittäviä kuulemismenettelyjä. Euroopan parlamentissa mepit ovat valiokuntamietintöjen vartijoita. Heidän tehtävänsä on koota, usein asiantuntijoita ja eturyhmiä kuunnellen, oma perusteltu näkemyksensä mietintöön.

Nykyisellä toimintatavalla on puolensa, mutta kansalaisjärjestöjen kannalta se ei ole paras mahdollinen. Järjestelmä, jossa korostuu meppien oikea-aikainen tapaaminen, vaatii tietoa, osaamista ja resursseja, jota varsinkaan pienemmillä järjestöillä ei välttämättä ole.

Yksi tapa varmistaa äänen kuuluminen ja vieläpä kohtuullisen helposti olisi käyttää kirjallista lausuntomenettelyä. Euroopan talous- ja sosiaalikomitea on jo nyt toki lausunnonantajana, mutta ETSK on lähinnä etujärjestöjen elin. Se voi välittää kyllä esimerkiksi työmarkkinajärjestöjen kantoja, mutta ympäristö- tai kehitysyhteistyöjärjestöille väylä ei ole kaikkein luontevin. Yksi tapa olisikin laventaa ETSK:n roolia siten, että se voisi toimia laajasti kansalaisjärjestömielipiteen kokoajana ja välittäjänä.

Toinen tapa lähestyä asiaa on, että joko kansallisesti tai Eurooppa-tasolla kansalaisjärjestöt etsisivät menettelyn, jolla ne voisivat koota omat lausuntonsa lakiesityksiin ja toimittaa ne parlamentin tietoon. Suomessa luontevana kumppanina asiassa voisi toimia esimerkiksi ulkoministeriön Eurooppatiedotus.

Nykyistä kuulemisjärjestelmää on täydennetty jo järjestämällä merkittävimmistä lainsäädäntöhankkeista julkisia kuulemisia sekä kansallisten parlamenttien kuulemisia. Henkisesti ei olisi kovin suuri kynnys varmistaa menettelyssä kansalaisjärjestöjen äänen kuuluminen.

Toinen olennainen asia on avoimuuden lisääminen. Parlamentti päätti viime vuonna avoimuusasetuksen uudistamisesta, mutta lopputulos oli sen verran heikko, että tarve avoimuuden lisäämiselle jäi jäljelle. Esimerkiksi jäsenvaltioille jäi nyt lähes rajaton valta päättää niiden unionille toimittamien asiakirjojen julkisuudesta.