Israelilais-palestiinalaisen IPCRI-järjestön toiminnanjohtaja Gershon Baskinin mukaan siirtolaisten asemaa Israelissa heikentävät tiukka lainsäädäntö, matala palkkataso ja heikko sosiaaliturva sekä toisaalta voimistuvat ksenofobiset asenteet, jotka näkyvät muun muassa rasistis-populististen poliittisten ryhmittymien suosion kasvuna.

Nopea talouskasvu vuoden 1967 sodan jälkeen synnytti Israelissa voimakkaan työvoiman tarpeen, ja etenkin palestiinalaiset siirtotyöläiset muodostivat suuren osan kokonaistyövoimasta (n. 10 %). Poliittisen tilanteen kiristyminen ja talouskasvun tasaantuminen ovat johtaneet rajojen sulkeutumiseen ja viisumiehtojen tiukentamiseen. Seurauksena on ollut laittomien siirtolaisten määrän kasvu ja laillisten siirtolaisten aseman muuttuminen entistä epävarmemmaksi.

Viisumien ympärille on muodostunut kukoistava bisnes: yksityiset firmat hankkivat valtiolta maahantulolupia, joita he kauppaavat kovalla hinnalla siirtolaisille, joita firmat puolestaan välittävät eteenpäin työnantajille. Israelin kansalaisuuden saaminen on hyvin vaikeaa, ja siirtolaiset elävätkin usein pysyvässä epävarmuuden tilassa jatkuvan karkotusuhan alla ja ilman yhteiskunnan tukiverkon antamaa suojaa.

Najia Benserhir marokkolaisesta G.E.R.M.-tutkimusinstituutista hahmotteli puolestaan Pohjois-Afrikan ja Euroopan välisten siirtolaisvirtojen kehitystä erityisesti Marokon näkökulmasta. 1960-luvulta aina 70-luvun öljykriisiin saakka suuri määrä marokkolaissiirtolaisia muutti voimakkaan talouskasvun seurauksena työvoimapulasta kärsivään Länsi-Eurooppaan.

Öljykriisiä seuranneen taloustaantuman myötä siirtolaisvirrat heikkenivät, ja laillisen siirtolaisuuden vähenemiseen vaikutti voimakkaasti myös 1990 allekirjoitettu Schengenin sopimus. Rajojen sulkeutumisen seurauksena oli laittoman siirtolaisuuden merkittävä kasvu.

Siirtolaisten on sopeuduttava Euroopan työmarkkinoiden kulloisiinkin tarpeisiin ja täytettävä hyväksytyille maahanmuuttajille asetetut kriteerit. EU:ssa siirtolaisuuspolitiikasta on tullut kasvavassa määrin osa unionin turvallisuuspolitiikkaa, mikä heijastuu mm. siirtolaisvirtojen hallinnan lisääntyneenä ”ulkoistamisena” EU:n rajojen ulkopuolelle. Tämä kehitys on usein tapahtunut siirtolaisten oikeuksia korostavan näkökulman kustannuksella.

Ulkoasiainneuvos Risto Veltheim jatkoi omassa puheenvuorossaan siirtolaisuuspolitiikan tarkastelua EU-näkökulmasta. Hän painotti sitä, että siirtolaisuuskysymykset ovat varsin tuore teema EU-Välimeri-yhteistyön agendalla. Siirtolaisuuden tarkastelu on Euro-Välimeri-politiikassa jaettu kolmeen teemaan: laillinen siirtolaisuus, laiton siirtolaisuus sekä siirtolaisuuden ja kehityksen yhteydet.

Ranskan aloitteesta Barcelonan prosessin jatkajaksi perustettu Välimeren unioni on painottanut etenkin laittoman siirtolaisuuden torjuntaa, ja Veltheimin mukaan yhteistyössä tulisikin antaa enemmän painoa laillisen siirtolaisuuden käsittelylle. Erityisen tärkeää on huomioida Euro-Välimeri-aluetta halkova elintasokuilu, joka asettaa lähtökohdan siirtolaisuuskysymysten käsittelylle.