Sivun toiminnot

MDG:t ja kehityspoliittinen johdonmukaisuus kiinnostivat Kehyksen meppikahveilla

Kehityspolitiikka on jäänyt jäsenmaiden omien ongelmien varjoon talouskriisin aikana, totesi eurokansanedustaja Sari Essayah, joka vieraili Kehys ry:ssä keskustelemassa vuosituhattavoitteista (MDG) ja EU:n roolista. Avoimessa kahvitilaisuudessa esiin nousivat muun muassa kehityspoliittisen johdonmukaisuuden puute EU:ssa, äitiyskuolleisuuden vähentäminen sekä kehitysmaiden hallinnon parantaminen.

 

Essayah näkee, että eurooppalaisen ja kansainvälisen köyhyyden vähentämistä ei tulisi pitää toisilleen vastakkaisina päämäärinä. Käytännössä EU-päätöksenteossa on kuitenkin vaikea yhdistää globaaleja pyrkimyksiä ja jäsenmaiden omia intressejä. Esimerkiksi kehitysapurahoista leikataan monessa maassa talouskriisin takia.
 

Tilaisuudessa nousi esiin äitiyskuolleisuuden vähentäminen yhtenä niistä vuosituhattavoitteista, joista ollaan eniten jäljessä. Essayahille on työssään noussut ongelmalliseksi kysymys aborteista, sillä sinänsä hyvissä parlamentin päätöslauselmissa kehitystyöhön liittyen saatetaan mainita abortti yhtenä hyväksyttävänä ehkäisykeinona. Essayah toivoi, että muotoiluja muokattaisiin niin, etteivät kristillisen vakaumuksen omaavat joutuisi äänestämään tällaisia päätöslauselmia vastaan.


Keskustelua herätti myös kehityspoliittisen johdonmukaisuuden toteutuminen EU:ssa. Essayahin mukaan koherenssi on kirjattu yhdeksi EU-kehityspolitiikan painopisteistä, mutta käytännössä esimerkiksi köyhille maille tärkeiden lääkkeiden patentointi on usein ristiriidassa kehitystavoitteiden kanssa. Osallistujat taas nostivat esiin Blue Card-direktiivin, joka pyrkii lisäämään koulutetun väestön maahanmuuttoa Eurooppaan, mutta vie samalla tärkeää työvoimaa kehitysmaista.


Paikallaolijoilta Essayah kyseli kantoja budjettitukeen liittyen. Tukea pidettiin kannatettavana kehitysrahoitusmuotona, sillä suora lisäys budjettiin edistää maiden omaa päätäntävaltaa. Tuen suuntaamisessa on kuitenkin otettava huomioon vallan jakautuminen joissakin maissa virallisen hallinnon ja kyläyhteisöjen kesken sekä estettävä korruption vaikutukset.


Essayah kertoi, että EU-kehityspolitiikan tärkeänä teemana on myös hyvän hallinnon edistäminen. Esimerkiksi talousvaliokunnassa on viime aikoina käsitelty esimerkiksi suuryritysten vaatimia verohelpotuksia investoinneilleen kehitysmaissa. Essayah pitää itsenäisen ja toimivan hallinnon kehittämistä yhtenä EU:n vahvoista aloista.
 

Tapahtumat
Kaikki tulevat tapahtumat
Kehyksen koulutukset
Kaikki tulevat tapahtumat
Avoimet rahoitushaut
Kaikki tulevat tapahtumat
Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...