Rahoitusmarkkinaverolle huomiota G20-kokouksessa
Eurokriisin uhka oli viime viikolla käydyn G20-maiden kokouksen näkyvin aihe. Huoli Kreikan romahtamisesta ja sen aiheuttamasta mahdollisesta dominoefektistä on aiheellinen, mutta samalla globaalien kehityssitoumuksien merkitys uhkaa pienentyä taloudellisten huolten alla. Kaikesta huolimatta maailman maiden johtajat löysivät myös aikaa keskustella kehityskysymyksistä kuten globaalista ruokaturvasta, maataloudesta ja rahoitusmarkkinaverosta osana kokousta. Yksi Cannesin hyvistä uutisista olikin, että kehityskysymykset näyttävät olevan vihdoin pysyvä osa G20-kokousten agendaa.
Kokouksen loppulausumassa G20-maiden johtavat sitoutuivat edistämään markkinoiden vakautta, puuttumaan kasvavaan nuorisotyöttömyyteen ja suojelemaan veronmaksajia parhaansa mukaan talouskriisin seurauksilta. Myös rahoitusmarkkinavero herätti paljon keskustelua.
Ranskan presidentti Nicolas Sarkozy ajoi kokouksessa voimakkaasti rahoitusmarkkinaveron käyttöönottoa EU:ssa mahdollisimman pian. Vaikka vero ei saanutkaan yksimielistä kannatusta, voidaan sen mainitsemista kokouksen loppupöytäkirjassa pitää jonkin asteisena läpimurtona.
Kiinan presidentti Hu Jintao muistutti, että yksi suurimpia globaalin talouskehityksen esteitä on kehittyvien maiden kyvyttömyys kasvaa täydellä voimalla, mikä johtuu monista rakenteellisista, taloudellisista ja kauppapoliittisista esteistä. Hän peräänkuulutti uusien politiikoiden ja ajattelun mukaanottoa kansainväliseen politiikkaan, jotta epätasapaino kehittyvien ja kehittyneiden maiden toimintaympäristössä voitaisiin saada pienemmäksi.
Yleisesti ottaen kehitystoimijoiden reaktiot kokoukset loppulausumaan olivat ristiriitaiset. Rahoitusmarkkinaveron eteenpäin ajaminen sai kiitosta, kuten myös kasvava tuki maataloussektorin kehitykselle. Sen sijaan kehitysmaiden velkakysymykset ja veroparatiisien hiljainen hyväksyntä herättivät yhä myös turhautumista. Suuri rooli kokouksessa oli myös Bill Gatesilta tilatulla tulevaisuuden kehitysrahoitusmuotoihin paneutuvalla raportilla, joka otettiin vastaan yleisesti ottaen positiivisesti.