Euroopan unionin jäsenmaat jäävät auttamattomasti jälkeen apusitoumuksistaan. Sen lisäksi apua käytetään palvelemaan muuta ulkopolitiikkaa ja avunantajamaiden päämääriä köyhyyden vähentämisen kustannuksella. Tämä selviää tänään julkaistusta eurooppalaisten kehitysjärjestöjen Aidwatch -raportista, jossa vertaillaan 27 EU-maan kehitysapua monin eri kriteerein.

Yleiseurooppalaisessa raportissa kerrotaan, kuinka apua linkitetään yhä lähemmäs Euroopan unionin turvallisuuden, maahanmuuton ja talouden lyhyen tähtäimen päämääriä. Paineet tähän ovat kehitysjärjestöjen mielestä talouskriisin jälkimainingeissa ja euroalueen ongelmissa sinänsä ymmärrettäviä, mutta järjestöjen mielestä pitäisi muistaa, että köyhät maat kohtaavat vakavia haasteita päivittäin. Euroopan unionin apulupauksien toteutumista tarvitaan erittäin kiireisesti, eikä lupauksia saisi vaikeina aikoina unohtaa, järjestöt muistuttavat.

Suomi pitkälti hyvien kirjoissa

Vain yhdeksän Euroopan maata, Suomi mukaan lukien, piti kiinni apulupauksistaan vuonna 2010. Suomen osuudessa sanotaankin, että Suomi on ollut yksi harvoista maista, joka on nostanut kehitysapuaan sekä absoluuttisesti että suhteessa bruttokansantuloon. Viime vuonna tehdyt nostot asettavat Suomen tielle kohti 0,7 prosentin tavoitetta, joka on määrä saavuttaa vuonna 2015.

Tavoitteen saavuttaminen riippuu kuitenkin tulevan hallituksen linjauksista.

EU-maiden sitoumuksesta käyttää 0,56 prosenttia bruttokansantulostaan kehitysapuun vuonna 2010 jäi puuttumaan lähestulkoon 15 miljardia euroa. Vajeeseen ovat syypäinä erityisesti kolme maata: Espanja, Italia ja Saksa.

Järjestöjen arvion mukaan EU-maat jäävät vaarallisen kauas tavoitteestaan saavuttaa 0,7 prosentin bruttokansantulo-osuus vuoteen 2015 mennessä, ja kirittävää jää joka vuosi yhä enemmän. Viime vuonna vaje oli "vain" 11 miljardia. Raportissa arvioidaan, että nykymenolla vuonna 2015 avun määrä Euroopan unionin bruttokansantulosta tulee olemaan 0,45 prosenttia.

Huolestuttavaa järjestöistä on myös se, että niin sanottu avun keinotekoinen paisuttelu näyttää lisääntyvän. Vuonna 2010 velkojen mitätöimiseen sekä opiskelijoiden ja pakolaisten kuluihin käytetyt apuvarat — jotka eivät suoraan vähennä köyhyyttä kehitysmaissa vaan ovat laskennallisia kuluja — olivat 5,2 miljardia euroa, eli melkein 10 prosenttia kehitysavusta. Suomikin laski ennätysmäärän eli 34,5 miljoonaa euroa pakolaisten vastaanottamisesta syntyneitä kuluja kehitysavuksi. Jos paisuttelu otetaan huomioon, Eurooppa jäi siis apulupauksistaan 20 miljardin euron päähän.

Lisäksi EU-maat raportoivat ilmastorahoitusta edelleen osana kehitysapua, vaikka ylimääräiselle ilmastorahoitukselle olisi palava tarve, järjestöt huomauttavat. Tässä suhteessa Suomikaan ei loista, vaan jää Belgian, Itävallan ja Tsekin kanssa siihen joukkoon, joka rahoittaa niin sanotun lyhyen aikavälin ilmastorahoituksen kehitysavusta.

Ei vain määrä

Raportti katsoo myös tulevaan — kehitysyhteistyön tuloksellisuutta käsittelevään huippukokoukseen, joka järjestetään tämän vuoden marraskuussa Etelä-Koreassa. Siellä voitaisiin järjestöjen mukaan tehdä korjausliikkeitä, jotta kehitysyhteistyön laatu saataisiin paremmille raiteille ja avusta saataisiin kaikki mahdollinen irti.

Tällä hetkellä keskustelu avun laadusta on raportin mukaan siirtynyt teollisuusmaiden oman edun talutusnuoraan: kestävien kehitystulosten saavuttamisen sijaan keskitytään siihen, että saadaan rahalle vastinetta sekä perusteluita avunantajamaiden veronmaksajille. Järjestöjen mukaan pääasian avun laadun parantamisessa tulisi olla se, että kehitysmaiden päätäntävaltaa ja omistajuutta avusta parannettaisiin, ja että sekä avunantajat että vastaanottajat keskittyisivät omien toimintatapojensa parantamiseen ja keskinäisen luottamuksen lujittamiseen.

Avun laatua voitaisiin myös parantaa tiedonvälityksellä: avun määristä ja käytöstä on edelleen melko hankalaa saada tietoa. Avoimempi tiedonsaanti edesauttaisi sitä, että niin avunantajat, vastaanottajat, parlamentit kuin kansalaisjärjestötkin voisivat suunnitella kehitystoimet hyvin ja valvoa niiden toteutumista.

Hyviä esimerkkejä aputiedon avoimuudesta kuitenkin löytyy, joten sen pitäisi olla mahdollista muillekin. Britannia, Ruotsi ja Tanska — samoin kuin avunantajana piskuinen tulokas Viro — ovat esimerkillisen avoimia apupolitiikassaan, raportissa kiitellään. Suomi on avoimuusvertailussa sijalla yhdeksän, selvästi puolen välin yläpuolella.

Suosituksia Suomellekin

Suomen osion Aidwatch-raportista ovat koonneet Kepa ja  Kehys ry. Raportissa on suosituksia EU-maille yleensä sekä maakohtaisia suosituksia. Kepan ja Kehyksen kokoaman osion mukaan Suomen tulisi:

• pitää kiinni apulupauksistaan ja nostaa kehitysyhteistyön määrärahansa tasaisin, vuosittaisin lisäyksin 0,7 prosenttiin vuoteen 2015 mennessä.
• raportoida ilmastorahoituksesta avoimesti ja varmistaa, että se on uutta, lisäistä rahaa sitoumuksille nostaa kehitysapu 0,7 prosenttiin bruttokansantulosta.
• julkistaa suunnitelmansa pitkän aikavälin ilmastorahoituksen lähteistä.
• edistää sukupuolikysymysten läpileikkaavuutta kaikessa kehitysyhteistyössään ja hyödyntää sen suomalaiselle kehitysyhteistyölle tuoma lisäarvo.
• ajaa kehitysyhteistyön tuloksellisuuden huippukokouksessa Etelä-Koreassa kunnianhimoista loppuasiakirjaa, jossa avun laadun parantamiselle asetetaan selvät tavoitteet.
• keskittää entistä suurempi osa kehitysyhteistyöstään Suomen kahdeksaan pääkumppanimaahan sekä kaikkein köyhimpiin maihin.

Aidwatch -raportti: Challenging Self-Interest (pdf)

Suomen maasivu

Aidwatch-tietopankki kehitysavun tilastoista 27 EU-maan osalta