Sekaannusta kehitysrahoituksessa
Viime joulukuussa perustettu Euroopan ulkosuhdehallinto katkaisi vastuuvelvollisuuden unionin edustustojen ja Euroopan komission väliltä. Entisistä komission edustustoista tuli ulkosuhdehallinnon alaisia unionin edustustoja. Ongelmana on, että komissio hallinnoi edelleen Euroopan kehitysrahaston varoja. EU-jäsenmaiden odotetaankin antavan tässä kuussa kehitysmaissa toimivien unionin edustustoille valtuudet käsitellä kehitysrahaston varoja.
Lissabonin sopimuksen voimaan astuminen on aiheuttanut sekavan tilanteen Euroopan kehitysrahaston varojen hallinnoimisessa. Komissio hallinnoi edelleen jäsenvaltioista tulevia Euroopan kehitysrahaston varoja, mutta ei kuitenkaan johda edustustoja, jotka siirtyivät ulkosuhdehallinnon alle. Näissä uusissa olosuhteissa EU-edustustojen johtajat – jotka ovat nyt ulkosuhdehallinnon virkamiehiä – eivät ole oikeutettuja hallinnoimaan kehitysrahaston varoja, huomauttaa European Voice -lehti.
Väliaikaisesti kehitysrahaston varojen käytöstä ovat vastanneet yksittäisten edustustojen kehitysyhteistyöstä vastaavat ylimmät komission virkamiehet. Tätä ei kuitenkaan pidetä hyvänä ratkaisuna. Ongelma poistuu vain muuttamalla EKR:n varainhoitoasetusta.
Jäsenmaiden oletetaan antavan maaliskuun loppuun mennessä tukensa varainhoitoasetuksen muuttamiselle, jolloin komissio siirtää toimivaltaansa edustustojen johtajille. Euroopan tilintarkastustuomioistuimen mukaan uusi ratkaisu saattaa johtaa eturistiriitoihin, koska edustustojen johtajat eivät ole komission alaisia. Tuomioistuimen mukaan huolena on myös taloushallinnon ja raportoinnin monimutkaistuminen.