Ulkoasiaineuvosto: Demokratiaa Pohjois-Afrikkaan ja rauhaa Lähi-itään
EU:n ulkoministerit keskustelivat eteläisten naapureiden demokratisoitumisprosessista ja Lähi-idän tilanteen ratkaisemisesta viime viikon ulkoasiainneuvoston kokouksessa Brysselissä. Neuvosto nimitti myös diplomaatti Bernardino León Grossin Euroopan unionin eteläisten Välimeren maiden erityisedustajaksi. Lisäksi kokouksessa linjattiin, että turvallisuuskysymykset tulee huomioida paremmin EU:n ilmastonmuutosneuvotteluissa.
Ulkoasiainneuvosto keskusteli jälleen koko kevään jatkuneista Pohjois-Afrikan vallankumouksista. Eteläisen Välimeren maiden erityisedustajan valitsemisella halutaan lisätä EU:n edustavuutta alueella ja edustajan on tarkoitus auttaa tiiviisti maita demokratisoitumessa.
Yhteistyön ja avun lähtökohtien tulisi kuitenkin kummuta Pohjois-Afrikasta:
"On pikemminkin näiden maiden tehtävä kertoa meille, mitä tehdä, ja meidän tehtävämme on toimia näissä reunaehdoissa", León Gross tiivistää.
Lisäksi kokouksessa keskusteltiin pitkään paikallaan polkeneesta Lähi-idän tilanteesta. EU kannattaa Palestiinan tunnustamista, mutta varsinaisia konkreettisia toimia ei tilanteen ratkaisemiseksi ole kyetty tekemään. Palestiinalaiset kritisoivatkin EU:n saamattomuutta ja aikovat viedä tunnustamiskysymyksen YK:hon ensi syyskuussa, ellei ratkaisua synny.
Ratkaisua on tähän mennessä pyrkinyt neuvottelemaan YK:n, EU:n, Yhdysvaltojen ja Venäjän muodostama kvartetti. EU kannattaa ”kahden valtion –ratkaisua”, jossa rajat noudattaisivat vuoden 1967 sotaa edeltäviä linjoja.
Kokouksessa nostettiin esille myös Afganistanin ja Pakistanin tukeminen: EU haluaa tehostaa maiden auttamista niin demokraattisen yhteiskuntien rakentamisessa kuin taistelussa ääriliikkeitä vastaan.
Turvallisuus ilmastoneuvotteluiden keskiöön
Neuvostokokouksessa nostettiin esille myös turvallisuuden kytkeytyminen ilmastonmuutokseen. Turvallisuus tulisi huomioida EU:n ilmastoneuvotteluissa ja -strategioissa paremmin niin kansallisella kuin kansainvälisellä tasolla, neuvosto linjaa.
Ilmastonmuutos vaarantaa ihmisten turvallisuutta moninaisin tavoin. Esimerkiksi kuivuudesta sekä hupenevista luonnonvaroista johtuvat elintarvikkeiden ja energian hintojen nousut aiheuttavat nälänhätää, konflikteja ja massiivisia siirtolaisliikkeitä. Erityisen haavoittuvaisia ovat kehitysmaat.
EU haluaa toimia aktiivisesti näiden riskien välttämiseksi. Neuvoston loppupäätelmissä korostetaan, että ilmastonmuutoksen torjuminen kasvattaa pitkällä tähtäimellä myös taloutta, synnyttäen innovaatioita ja työpaikkoja.
Lue lisää
- Commission: Foreign Affairs Council 18th of July – Press release
- Neuvosto: Uusi eteläisten Välimeren maiden erityisedustaja
- Council conclusions on EU Climate Diplomacy
- Palestine: EU bid to avoid UN vote on independence has failed