Sivun toiminnot

Vaatiiko Eurooppa-neuvosto Gaddafin eroa?

uutinen-camp-choucha-110311.jpg
Telttoja pakolaisleirillä Tunisiassa noin 10 kilometrin päässä Libyan rajalta. Kuva: Euroopan unioni 2011.
Telttoja pakolaisleirillä Tunisiassa noin 10 kilometrin päässä Libyan rajalta. Kuva: Euroopan unioni 2011.

Ylimääräinen Eurooppa-neuvosto kokoontuu tänään keskustelemaan eteläisen naapuruston tilanteesta. Jäsenmaiden ulkoministerit kokoontuivat jo eilen aiheen pohjalta järjestettyyn epäviralliseen tapaamiseen, jossa etualalle nousi kysymys Libyan kapinallisneuvoston tunnustamisesta. Korkea edustaja Catherine Ashton esitteli tapaamisessa ajatuksiaan EU:n roolista osana kansainvälisen yhteisön tukea alueelle.

 

Tänään kokoontuva ylimääräinen Eurooppa-neuvosto tulee todennäköisesti antamaan tiukan julkilausuman Libyaa koskien. Eilisessä epävirallisessa ulkoasiainneuvostossa pohjustettiin tämän päivän huippukokousta. Eilisen perusteella EU:n julkilausumassa tullaan todennäköisesti tuomitsemaan Muammar Gaddafin sotatoimet ja ehdottamaan Gaddafin vapaaehtoista eroa. Julkilausumassa otettaneen huomioon myös humanitaarinen apu ja turvallisuuskysymykset.

Libyan kapinallishallituksen tunnustaminen nousi eilen esiin etenkin siksi, että Ranska on ilmoittanut pitävänsä kapinallishallitusta (kansallinen siirtymäkauden neuvosto) Libyan ainoana laillisena hallituksena. Suomen ulkoministeri Alexander Stubb kuitenkin kertoi, että Suomi ja 25 muuta EU-maata olivat sitä mieltä, että vain valtioita voi tunnustaa.

 

Käytännön toimenpiteitä muutosprosessin tukemiseksi

 

Catherine Ashton esitteli tiistaina yhdessä komission puheenjohtajan José Manuel Barroson kanssa tiedonannon demokratiaan ja yhteiseen vaurauteen tähtäävästä kumppanuudesta eteläisen Välimeren maiden kanssa. Tiedonannossa kuvataan toimia, joita EU voi tehdä tukeakseen eteläisten naapurimaidensa merkittäviä muutoksia.

”Olemme tänään sopineet kattavasta tarjouksesta, joka sisältää käytännön toimenpiteitä muutosprosessin tukemiseksi. EU:n johtajat toivottavasti vahvistavat nämä toimenpiteet perjantain huippukokouksessa. Ei ole EU:n asia pyrkiä määräämään ratkaisuja. Ihmisten on itse päätettävä, minkälaisen hallinnon he haluavat ja minkälaista apua he tarvitsevat. EU on valmiina antamaan kaiken sen tuen, jota se pystyy antamaan”, Catherine Ashton kommentoi tiistaina.

Tiedonannossa on listattu kolme merkittävintä tekijää EU:n ja eteläisen Välimeren alueen maiden kumppanuudessa. Näistä ensimmäinen on kohdennettu tuki demokraattiselle muutokselle ja institutionaalisten rakenteiden kehittämiselle. Tässä erityisenä kohteena ovat ihmisoikeudet, perustuslaki- ja oikeuslaitosuudistukset sekä korruption torjunta. Toisena painopisteenä on kansalaisyhteiskunnan tukeminen ja ihmisten välisen kanssakäymisen lisääminen erityisesti nuorten osalta. Kolmanneksi panostetaan talouskasvun, kehityksen ja työpaikkojen luomisen edistämiseen erityisesti tukemalla pieniä ja keskisuuria yrityksiä. Tässä yhteydessä komissio kohdentaa uudelleen avustusohjelmat, joista eteläisille naapurimaille myönnetään 4 miljardin euron avustukset vuosina 2011–2013.

 

EU lähetti selvitysryhmän sunnuntaina

 

EU lähetti sunnuntaina Libyaan ryhmän, joka selvittää maan humanitaarista tilannetta. Kyseessä on ensimmäinen ulkomainen arviointiryhmä, joka vierailee Libyassa väkivaltaisuuksien puhkeamisen jälkeen. Ryhmää johtaa Agostino Miozzo EU:n ulkosuhdehallinnosta.

Komissio on jo antanut 30 miljoonaa euroa kotiseudultaan lähteneiden ihmisten polttavimpia humanitaarisia tarpeita varten. Lisäksi komissio on ottanut käyttöön välineitä Italian ja tarvittaessa muiden jäsenvaltioiden tukemiseen, jos muuttoaalto toteutuu. Niihin kuuluu operatiivisia toimenpiteitä, kuten Frontexin yhteisoperaatio Hermes 2011.

 
 

Lisää aiheesta:

Tapahtumat
Kaikki tulevat tapahtumat
Kehyksen koulutukset
Kaikki tulevat tapahtumat
Avoimet rahoitushaut
Kaikki tulevat tapahtumat
Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...