Sivun toiminnot

DE Watch -European Development Education Monitoring Report (2010)

Raportti sisältää yksityiskohtaisen selvityksen 27 EU-maan ja Norjan kansainvälisyyskasvatuksen linjauksista, toiminnasta sekä rahoituksesta. Lisäksi raportissa analysoidaan eri tahojen kansainvälisyyskasvatuksen määritelmiä ja sitä, miten eri maat ja organisaatiot näkevät kvk-toiminnan käytännössä.

DE-Watch raportissa todetaan, että maissa joissa kansainvälisyyskasvatuksen parissa työskentelevät osapuolet muodostavat tiiviin yhteistyöverkon, on toiminnan vaikutus ollut laaja-alaisempi. Tärkeää vaikuttavuuden kannalta on myös se, että kunkin maan vastuunalaiset ministeriöt ovat ajamassa kvk-toimintaa eteenpäin yhdessä muiden valtionalaisten sekä eri kansalaisyhteiskunnan tahojen kanssa. Tämän avulla on saatu kohdistettua laaja-alaisempaa ja vaikuttavampaa sisältökeskustelua mm. koulujen ja opettajankoulutusohjelmien opetussuunnitelmiin.

Raportissa selvitetään, että kansainvälisyyskasvatustoiminta on ollut erityisen vahvaa maissa, jossa se on ymmärretty ja käsitetty osana demokraattista toimintaa. Kansainvälisyyskasvatus edistää ihmisten tietoutta sekä kriittistä sitoutumista globaaleihin ongelmiin, lisäten samalla ihmisten kykyä toimia aktiivisesti sekä vastuullisesti omissa yhteisöissään oikeudenmukaisemman maailman puolesta.

Tiedostot:

Tapahtumat
Kaikki tulevat tapahtumat
Kehyksen koulutukset
Kaikki tulevat tapahtumat
Avoimet rahoitushaut
Kaikki tulevat tapahtumat
Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...