Sivun toiminnot

Kehityspoliittinen johdonmukaisuus


Kehityspoliittisella johdonmukaisuudella viitataan yksinkertaisesti siihen, että toiminta eri politiikanaloilla tukee kehityspoliittisia tavoitteita tai ei ainakaan ole niiden kanssa ristiriidassa. Kyse ei ole ainoastaan oikeudenmukaisuudesta, vaan myös tehokkuudesta, sillä epäjohdonmukainen päätöksenteko tulee kalliiksi sekä kehittyneille että kehitysmaille.

Kehitysyhteistyö ei yksin riitä globaalien kehitystavoitteiden saavuttamiseen. Kun kehitystä tarkastellaan kokonaisvaltaisesti, otetaan huomioon kaikki ne politiikanalat, joiden puitteissa tehdyillä päätöksillä on vaikutusta kehitysmaihin.

Varsinkin kansainvälisen kaupan mahdollisista negatiivisista vaikutuksista on puhuttu pitkään. Kaupan lisäksi myös esimerkiksi kehittyneiden maiden harjoittamilla turvallisuus-, ympäristö- ja maahanmuuttopolitiikoilla voi olla vakavia seurauksia kehittyvissä maissa.

Euroopan unioni on kehityspoliittisessa julkilausumassaan sitoutunut edistämään kehityspoliittista johdonmukaisuutta. EU:n perussopimusten mukaan unionin tulisi ottaa kehitystavoitteet huomioon kaikissa politiikoissaan, jotka todennäköisesti vaikuttavat kehitysmaihin.

Näiltä sivuilta voit lukea lisää kehityspoliittisen johdonmukaisuuden eri ulottuvuuksista. Voit myös tutustua muihin aihetta käsitteleviin julkaisuihin.

Tapahtumat
Kaikki tulevat tapahtumat
Kehyksen koulutukset
Kaikki tulevat tapahtumat
Avoimet rahoitushaut
Kaikki tulevat tapahtumat
Uutiskirjeemme
Sähköpostiosoitteesi

HTML
Teksti
Tutustu arkistoomme...